Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.04.2021/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristölautakunta

§ 23

18.03.2021

Ympäristölautakunta

§ 35

29.04.2021

 

Maa-ainesluvan siirto Morenia Oy:ltä Morenia Oy:n konkurssipesälle, Pielavesi

 

54/11.01.00/2020

 

Ymplk 18.03.2021 § 23

 

 

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Hujanen,

p. 0400 173 345

 

1. ASIA

 

Pielaveden kunnan tekninen lautakunta on päätöksellään 28.4.2015 § 54 myöntänyt maa-ainesluvan Morenia Oy:lle kiinteistölle Isomäki (595-413-11-3). Lupa oikeuttaa 110 000 m3ktr kalliokiviaineksen ottotoimintaan 10 vuoden aikana 2,21 ha:n alueelta (louhinta-alue 1,66 ha). Lupa on voimassa 5.6.2025 saakka. Kiinteistön omistaa Alvi Saastamoinen. Morenia Oy ei ole aloittanut toimintaa alueella, eikä asettanut maa-ainesluvassa esitettyä vakuutta.

 

Morenia Oy:n konkurssipesä (y-tunnus 3007989-9) on ilmoittanut 18.12.2019 maa-aineslain 16 a §:ssä säädetyn mukaisesti, että konkurssipesä jatkaa Morenia Oy:n sijaan voimassaolevan maa-ainesluvan tarkoittamaa toimintaa. Toiminnan jatkamista koskeva ilmoitus koskee myös voimassa olevaa Pielaveden, Keiteleen ja Vesannon kuntien yhteisen ympäristölautakunnan 21.4.2015 § 19 myöntämää ympäristölupaa.

 

2. ASIAN KÄSITTELY

 

Kyseessä on lainvoimaisen maa-ainesluvan siirto uudelle haltijalle. Suunnitellussa toiminnassa ei ole tapahtunut muutosta, joten muutoksella ei ole vaikutusta lähialueiden asukkaiden tai maanomistajan oikeudelliseen asemaan. Tästä syystä asiasta ei ole kuulutettu tai pyydetty lausuntoa.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

3. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta hyväksyy Morenia Oy:lle 28.4.2015 § 54 myönnetyn maa-ainesluvan kiinteistölle Isomäki 595- 413-11-3 siirtämisen Morenia Oy:n konkurssipesälle. Samalla Morenia Oy:n konkurssipesälle siirtyy 21.4.2015 § 19 myönnetty ympäristölupa. Kaikki lupiin liittyvät velvoitteet siirtyvät sellaisenaan uudelle luvanhaltijalle.

 

Morenia Oy:n konkurssipesän on asetettava maa-aineslupaa koskeva 14 630 € suuruinen vakuus ja pyydettävä aloitustarkastusta ennen ottamistoiminnan aloittamista. Vakuuden on oltava voimassa siihen saakka, että alue on maa-ainesluvan mukaisesti ennallistettu ja lopputarkastettu, vähintään 5.6.2026 saakka.

 

4. PERUSTELUT

 

Luvan siirtämiselle ei ole estettä maa-aineslain säännösten perusteella. Maa-aineslain 16 a §:n mukaan, mikäli konkurssipesä jatkaa ottamistoimintaa, jatkamisesta tehdään ilmoitus lupaviranomaiselle noudattaen soveltuvin osin mitä 13 a §:ssä säädetään. 13 a §:n mukaan, jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes hänen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uusi haltija asettaa ennen ainesten ottamista 12 §:ssä tarkoitetun vakuuden.

 

5. KÄSITTELYMAKSUT

 

Luvan siirtämisestä peritään vanhalta luvan haltijalta (Morenia Oy:ltä) maa-ainestaksan mukainen maksu 100 euroa.

 

Perustelut: Luvan velvoitteista vapautettavalta peritään voimassa olevan taksan mukainen maksu luvan siirrosta

 

6. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET

 

Maa-aineslaki 555/81, §13 a, §16 a, § 19, §20

 

7. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen kuntayhtymän verkkosivuilla: www.ylasavonsote.fi

 

Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Pielaveden kunnan verkkosivuilla.

 

7.1 Päätös

 

Päätös toimitetaan seuraaville:

Morenia Oy:n konkurssipesä

Alvi Saastamoinen

Pohjois-Savon ELY-keskus, ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue

Ympäristönsuojelun tehtäväalue/Iisalmen toimipiste

 

Päätöksen antamisesta kuulutetaan Pielaveden kunnan sähköisellä ilmoitustaululla.

 

8. PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ, JULKAISUPÄIVÄ JA PÄÄTÖKSEN TIEDOKSISAANTIPÄIVÄ

 

Päätöksen antopäivä on 29.3.2021

Kuulutuksen julkaisupäivä on 29.3.2021

Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä (7.) päivänä päätöksen julkaisemisajankohdasta eli 5.4.2021

 

9. MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 5.5.2021.

 

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen hallinto-oikeudelle osoitteeseen PL 1744, 70101 Kuopio tai sähköpostitse ita-suomi.hao@oikeus.fi Valitusosoitus on liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta hyväksyy Morenia Oy:lle 28.4.2015 § 54 myönnetyn maa-ainesluvan kiinteistölle Isomäki 595- 413-11-3 siirtämisen Morenia Oy:n konkurssipesälle. Samalla Morenia Oy:n konkurssipesälle siirtyy 21.4.2015 § 19 myönnetty ympäristölupa valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Kaikki lupiin liittyvät velvoitteet siirtyvät sellaisenaan uudelle luvanhaltijalle.

 

Morenia Oy:n konkurssipesän on asetettava maa-aineslupaa koskeva 14 630 € suuruinen vakuus ja pyydettävä aloitustarkastusta ennen ottamistoiminnan aloittamista. Vakuuden on oltava voimassa siihen saakka, että alue on maa-ainesluvan mukaisesti ennallistettu ja lopputarkastettu, vähintään 5.6.2026 saakka.

 

Päätös:

 

Ympäristöjohtaja muutti kokouksessa päätösehdotustaan seuraavasti:

 

Morenia Oy:n konkurssipesä on ilmoittanut 18.3.2021 hakevansa luvan siiroa toiselle toimijalle. Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.

Ympäristölautakunta hyväksyi ympäristöjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

 

 

Ymplk 29.04.2021 § 35

 

 

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Hujanen,

p. 0400 173 345

 

Ympäristölautakunta jätti asian pöydälle lisäselvityksiä varten kokouksessaan 18.3.2021.

 

Konkurssipesän ilmoitus toiminnan jatkamisesta käsitellään maa-aineslain mukaan samalla tavalla kuin maa-ainesluvan siirto. Maa-aineslupa tulee siirtää konkurssipesälle ennen kuin lupa voidaan siirtää edelleen toiselle toimijalle.

 

Uusin aiemman esitykseni asiasta.

 

Ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta hyväksyy Morenia Oy:lle 28.4.2015 § 54 myönnetyn maa-ainesluvan kiinteistölle Isomäki 595- 413-11-3 siirtämisen Morenia Oy:n konkurssipesälle. Samalla Morenia Oy:n konkurssipesälle siirtyy 21.4.2015 § 19 myönnetty ympäristölupa valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Kaikki lupiin liittyvät velvoitteet siirtyvät sellaisenaan uudelle luvanhaltijalle.

 

Morenia Oy:n konkurssipesän on asetettava maa-aineslupaa koskeva 14 630 € suuruinen vakuus ja pyydettävä aloitustarkastusta ennen ottamistoiminnan aloittamista. Vakuuden on oltava voimassa siihen saakka, että alue on maa-ainesluvan mukaisesti ennallistettu ja lopputarkastettu, vähintään 5.6.2026 saakka

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa