Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.07.2020/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristölautakunta

§ 68

27.07.2020

 

Ilmoituspäätös ja vähimmäisetäisyydestä poikkeaminen eläinsuojalle, Juntunen Asko, Vieremä

 

348/11.01.00/2020

 

Ymplk 27.07.2020 § 68

 

 

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Veera Kajanus

puh. 040 568 2619

 

1. ASIA

 

Päätös ympäristönsuojelulain 115 a §:n yleisen ilmoitusmenettelyn mukaisesta eläinsuojan toiminnasta sekä päätös Valtioneuvoston asetuksen ilmoituksenvaraisen eläinsuojan (138/2019) 3 § vähimmäisetäisyydestä poikkeamisesta.

 

Ilmoitus koskee Purolan maitomaan eläinsuojan toimintaa Vieremän kunnan Ameriikan kylässä tilalla Purola 925-401-1-27.

 

2. ILMOITTAJA

 

Asko Juntunen

Ameriikantie 562

74200 Vieremä

 

Yhteyshenkilönä toimii Asko Juntunen, puhelin 0505667289, sähköposti asko.juntunen@meili.fi

Liike- ja yhteisötunnus: 1810614-5

Tilatunnus: 925022009

 

Eläinsuoja sijaitsee osoitteessa Ameriikantie 562, 74200 Vieremä.

 

Eläinsuojan karttakoordinaatit I: 495023 P: 7068344 (ETRS-TM35FIN).

 

Tilan omistaa hakija.

 

3. ILMOITUKSEN KÄSITTELEMISEN PERUSTE JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

 

Tilalla on voimassa oleva Pohjois-Savon ympäristökeskuksen 28.2.2005 myöntämä ympäristölupa.

 

Eläinsuojan laajentaminen edellyttää ilmoituksen käsittelyä. Lain ympäristönsuojelulain muuttamisesta (1166/2018) liitteen 4 kohdan 5) mukaan eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 50 ja alle 300 lypsylehmälle, on ilmoitusvelvollinen.

 

Valtioneuvoston asetuksen ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019) mukaan eläinsuoja, jonka eläinyksikkömäärä on 1429 ja lietelantaloiden katteena toimii kuorettuma, vähimmäisetäisyys häiriintyviin kohteisiin on 300 metriä. Eläinsuoja, eläinsuojan laajennusosa ja ympärivuotisesti ulkona kasvatettavien eläinten säänsuoja on sijoitettava vähintään 50 metrin etäisyydelle vesistöstä.

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014, muutos 1166/2018) 22 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen käsittelee ilmoituksen.

 

Vieremän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta.

 

4. ILMOITUKSEN VIREILLETULO

 

Ilmoitus on tullut vireille 27.5.2020.

 

5. ALUEEN KAAVOITUS JA YMPÄRISTÖOLOSUHTEET

 

Tilakeskuksen kohdalla ei ole kaavamerkintöjä.

 

Tilakeskus sijoittuu maa- ja metsätalousvaltaiselle haja-asutusalueelle Amerikka kylään Ameriikantien (595) läheisyyteen, noin 5 kilometriä Vieremän keskustasta länteen.

 

Eläinsuoja ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue on noin 4 km:n etäisyydellä (Lehmimäki-Karjalankangas, 1-luokan pohjavesialue 0892501A). Tilan peltoja ei sijaitse pohjavesialueella. Tilan alueella ei ole arvokkaita luonto- tai maisemakohteita.

 

Tilakeskus sijaitsee lähimmillään 21 metrin etäisyydellä Koukopurosta ja 980 metrin etäisyydellä Haukipurosta, jotka sijaitsevat Vuoksen vesistön Iisalmen reitin Poroveden alueen Kiuruveden valuma-alueella (04.523). Koukopuron ekologista tilaa ei ole luokiteltu. Haukipuron ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi ja voimakkaasti muutetuksi (SYKE, Vesikartta-ekologinen tila, 2020).

Laajennusosan lähimmät vakituiset asunnot ovat Pehkola (925-401-2-20) 430 m, Kaukonmäki (925-401-2-40) 450 m, Käpälämäki (925-408-2-39) 470 m ja Rastila (925-408-2-43) 515 m. Lähimmät vapaa-ajanasunnot ovat Koski (925-417-29-32) 1600 m ja Niemelä (925-417-29-34) 1700 m.

 

Lähellä ei ole luonnonsuojelualueita tai Natura-kohteita. Lähin luonnonsuojelu- ja Natura-alue Luupuveden lintujärvet sijaitsevat n. 4,5 km:n etäisyydellä

 

6. TOIMINNAN KUVAUS

 

Purolan maitomaan tilalla tuotetaan nykyisellään maitoa eläinsuojassa, jossa on 72 lypsylehmäpaikkaa ja paikat 38 hieholle ja 20 paikkaa 6-12 kuukauden ikäiselle vasikalle sekä 20:lle alle 6 kuukauden ikäiselle vasikalle. Tilalla suunnitellaan eläinsuojan muutostöitä ja vanhan eläinsuojan remontointia ja uudelleen käyttöönottoa. Uudistetuissa eläinsuojissa on paikat 120 lypsylehmälle, 24:lle 6-12 kuukauden ikäiselle vasikalle ja 30:lle alle 6 kuukauden ikäiselle vasikalle. Laajennuksen jälkeen eläinsuojassa on eläinpaikkoja yhteensä 1428,6 eläinyksikköä vastaavalle eläinmäärälle.

 

Eläinsuojassa on suppea-alainen jaloittelualue, joka on 750 m2 ja päällystetty asfaltilla. Lanta siivotaan kerran kuussa traktorin etukuormaimella ja siirretään lietelantalaan. Jätevedet menevät betonikaivoon, josta ne pumpataan lietekaivoon. Vasikat ja hiehot laiduntavat 24 kk saakka 5 kuukautta vuodessa peltolaitumilla. Eläimet ovat öisin ulkona. Laitumet eivät rajoitu vesistöön. Laidunnusta ei ole huomioitu lantavarastojen tilavuudessa.

 

Tilan lypsylehmät ovat lietelannalla. Lietelantaa syntyy laskennallisesti vuodessa 3060 m3. Maitohuoneen jätevedet 433 m³ ja muut pesuvedet 185 m³ johdetaan lietesäiliöihin. Kattamattomiin lietesäiliöihin kertyy sadevettä n. 590 m3 ja jaloittelualueelle 225 m3. Lietesäiliötilavuuden tarve on laskennallisesti 4493 m3.

Tilalle ei rakenneta uutta lietelannan varastointitilavuutta. Tilalla on 2500 m3, 500 m3 ja 300 m3 lietesäiliöt tilakeskuksen yhteydessä sekä 1000 m3 1600 m3 etäsäiliöt. Kaikki lietesäiliöt ovat betonirakenteisia ja vesitiiviitä. Lietelannan varastotilavuutta on yhteensä 5900 m3. Lietesäiliöiden tilavuus on laskennallisesti riittävä 12 kk:n varastointiin.

 

Nuorkarja on kuivikelannalla. Kuivitetun alueen pinta-ala on 90 m2 ja kuivikkeen paksuus on 100 cm. Kuivike tyhjennetään 8 kertaa vuodessa. Kuivikelantaa kertyy laskennallisesti 416 m3.

 

Olemassa oleva, tilakeskuksen ulkopuolella sijaitsevan betonisen kuivalantalan tilavuus on 367 m3. Lisäksi tilakeskukseen rakennetaan vanhan eläinsuojan remontin yhteydessä betoninen ja katettu 108 m3 kuivalantala. Kuivikepohjan varastointitilavuus on 90 m3. Kuivalantatilavuutta on yhteensä 565 m3. Kuivalantaloiden tilavuus on laskennallisesti riittävä 12 kk:n varastointiin.

 

Eläinsuojien wc -vedet 3 m3 johdetaan erilliseen umpikaivoon, jonka loka-auto tyhjentää.

 

Lanta käytetään lannoitteena tilan pelloilla ja vuokrapelloilla. Omaa peltoa on 105, 57 ha ja vuokrapeltoa 67,98 ha eli yhteensä 173,55 ha. Eläinsuojan maksimieläinmäärän suhteen laskettuna lannan levitystä varten tarvitaan noin 100,37 ha peltoa. Laskenta perustuu lannan ravinnepitoisuuksiin ja se on esitetty valtioneuvoston asetuksessa 138/2019. Hakijalla on käytössään riittävästi peltopinta-alaa lannan levitykseen. Hakijalla ei ole käytössä lannan levitykseen käytettävä peltoa 1- ja 2-luokan pohjavesialueella.

 

Tilalla tuotetaan esikuivattua säilörehua noin 3483 tonnia vuodessa. Tästä määrästä tornissa säilötään 1042 tonnia, laakasiilossa 477 tonnia, betonipohjaisessa aumassa 1764 tonnia ja pyöröpaaleissa 200 tonnia. Paalien puristeneste ohjautuu rehuvaraston kaivosta lietekuiluun ja sieltä lietesäiliöön. Tornin, siilojen ja aumojen puristenesteet johdetaan umpikaivoon, josta ne siirretään lietesäiliöön.

 

Talouskeskuksen vesi tulee vesijohtoverkostosta, vedenkulutus on noin 21,9 m3/vrk.

Maidon, eläinten lannan ja rehujen kuljetusten määrät 0,58/vrk. Lisäksi tilan toiminnasta syntyy traktori- ja työkoneliikennettä, jota on eniten sesonkitöiden, kuten lannanlevityksen, kylvötöiden ja sadonkorjuun yhteydessä.

 

Tilalla on polttoaineen varastointiin 2200 l ja 1700 l maanpäälliset 1-vaippasäiliöt betonilaatalla katoksessa. Isommassa säiliössä on valuma-allas. Säiliöissä on laponestot. Tilalla on muita öljytuotteita enintään 400 litraa, jotka säilytetään tynnyrissä konehallissa, tilassa on betonilattia ja tila on allastettu.

 

Rehun säilöntäaineet 15 000 l säilytetään 1000 l konteissa, ne tilataan aina satokaudelle. Lannoitteet noin 35 t varastoidaan suursäkeissä lavoilla peitettynä peltokeskittymän luona. Kasvinsuojeluaineet noin 1000 l varastoidaan lämpökeskuksessa, jossa on betonilattia eikä viemäriä. Eläinten lääkkeet, enintään 2 l varastossa kerrallaan, varastoidaan eläinsuojan lääkekaapissa. Eläinsuojissa käytettävät pesuaineet 800 l varastoidaan tynnyreissä eläinsuojan välivarastossa betonilattialla. Desinfiointiaineet 200 l varastoidaan eläinsuojan toimiston varastossa kanistereissa betonilattialla.

 

Tilalla muodostuva sekajäte 2000 kg/a varastoidaan jäteastiassa ennen kunnallisen jätehuollon tyhjennystä. Maatalouden muoveja syntyy 5000 kg/a. Muovit säilytetään muovinkeräysastiassa ja muovinkerääjä noutaa ne käsiteltäväksi.

 

Lisäksi tilalla syntyy seuraavia vaarallisia jätteitä: jäteöljyt 100 kg/a, muut öljyiset jätteet 10 kg/a, akut ja paristot 50 kg/a sekä loisteputkia 10 kg/a. Käsiteltyä puuta syntyy 50 kg/a. Vaaralliset jätteet toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn vähintään kerran vuodessa. Vaarallisten jätteiden kirjanpito hoidetaan sähköisesti. Pilaantuneet rehut 10 000 kg/a ja litistevilja 5 000 kg/a säilytetään kuivalantalassa ja levitetään pellolle lannoitteeksi. Kuolleet eläimet säilytetään peitettynä tiivispohjaisella alustalla, toimitetaan raatokeräilyn kautta Honkajoki Oy:lle.

 

Ilmoittajan mukaan parasta käyttökelpoista tekniikkaa tilalla on lannan johtaminen lietekuiluja ja kokoojakaivon ja pudotuskaivon kautta lietelantalan alaosaan, maitohuoneen ja pesuvesien johtaminen lietesäiliöön ja levittäminen lietteen mukana pellolle. Merkittävä osa lietelannasta levitetään sijoittamalla. Lietteenlevitys tehdään lainsäädännön mukaisesti. Ilmanvaihto muuttuu laajennuksen yhteydessä painovoimaiseksi molemmissa eläinsuojissa. Ruokinta toteutetaan kiinteällä apesekoittimella, joka on pihattonavetassa. Säilörehu nostetaan täyttöpöydälle, josta se siirtyy sekoittimelle. Nuorkarjan ape kuljetetaan toiselle navetalle traktorilla.

Ilmoittaja on arvioinut toimintaan liittyviä riskejä jne. seuraavasti: Suurimmat toimintaan liittyvät riskit ovat lietesäiliön vuoto ja mahdollinen eläintautiepidemia. Tilan rakennusten kuntoa tarkkaillaan säännöllisesti ja tarvittaessa korjataan. Eläintautien ennaltaehkäisyssä noudatetaan Ruokaviraston antamia ohjeita. Mahdollisessa epidemiatilanteessa noudatetaan viranomaisen ohjeita. Mahdollisissa häiriötilanteissa ollaan tarvittaessa yhteydessä kunnan ympäristö- ja pelastusviranomaisiin. Tilalla on aggregaatti ja alkusammutuskalustoa sijoitettuna eri tuotantorakennuksiin.

 

Ilmoittaja on arvioinut toiminnan päästöjä ja vaikutuksia ympäristöön seuraavasti: Tilan toiminta on tavanomaista suomalaista karjataloutta. Toiminta sijoittuu haja-asutusalueelle, jossa maatalous on perinteinen elinkeino. Liikenteestä aiheutuvat meluhuiput ovat lietteen levityksen, säilörehun korjuun ja muiden kasvinviljelytöiden sesonkiaikoina. Nämä peltotyöt pyritään tekemään mahdollisimman tehokkaasti, jotta liikenne ei jaksottuisi pitkälle ajalle. Hajuhaittoja syntyy lähinnä lietesäiliöiden sekoituksesta ja lietteenlevityksessä. Lanta levitetään sijoittavalla levityskalustolla ja pintaan. Sijoituslevitys vähentää hajuhaittoja. Kuivalanta levitetään kuivalannanlevittimellä. Kaikki tilalla syntyvä lanta voidaan levittää viljelyksessä oleville pelloille. Lanta mullataan ja levitetään pelloille ympäristösäännösten mukaisesti.

 

Tilalla on varauduttu erilaisiin häiriötilanteisiin. Tilalle on laadittu pelastus ja varautumissuunnitelma. Suurimpia mahdollisia ympäristöön kohdistuvia riskejä ovat lietesäiliövuodot tai eläintautiepidemiat. Lietesäiliöiden pohjatyöt on pyritty tekemään siten, että mahdollinen maan routaantuminen ja sen aiheuttamat vahingot saadaan minimoitua. Tuotantorakennusten, lietesäiliöiden, polttoainesäiliön ja rehusiilojen kuntoa tarkkaillaan säännöllisesti. Tarvittaessa niissä toteutetaan korjaustoimenpiteitä.

 

7. VÄHIMMÄISETÄISYYDESTÄ POIKKEAMINEN

 

Ilmoituksen mukaisella eläinmäärällä ja olemassa olevalla lietesäiliöratkaisulla valtioneuvoston asetuksen 138/2019 mukainen vähimmäisetäisyys 300 m lähimpien naapuriasuinrakennusten ja eläinsuojan laajennusosan välillä täyttyy. Alle 300 m päässä eläinsuojan laajennuksesta ei ole yhtään asuinkiinteistöä tai muuta häiriintyvää kohdetta.

 

Ilmoituksen mukaan alle 300 metrin etäisyydellä on kiinteistöjä. Häiriintyvä kohde mitataan kuitenkin tilakeskukselta lähimpään häiriintyvään kohteeseen, ei häiriintyvän kohteen kiinteistön rajalle. Näin mitattuna lähin häiriintyvä kohde on Pehkola (925-401-2-20) 430 metrin etäisyydellä (Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista 138/2019 2 §).

 

8. ILMOITUKSEN KÄSITTELY

 

8.1 Kuulutus

 

Ilmoitus on annettu tiedoksi kuuluttamalla Vieremän kunnan sähköisellä ilmoitustaululla 3.6. - 10.7.2020. Kuulutusta koskeva ilmoitus on julkaistu Miilu-lehdessä 3.6.2020. Kuulutuksesta on lisäksi annettu tieto erikseen niille asianosaisille, joita asia erityisesti koskee (eläinsuojan vaikutusalue 600 m).

 

8.2 Lausunnot

 

Ilmoituksesta pyydettiin lausunto ympäristönsuojelulain 42 § kohdan 2) mukaisesti sijaintikunnan terveydensuojeluviranomaiselta.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on tutustunut aineistoon eikä viranomaisella ole lausuttavaa hakemuksesta.

 

8.3 Muistutukset ja mielipiteet

 

Ilmoituksen johdosta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.

 

8.4 Vastine

 

Lausuntoja tai muistutuksia ei jätetty, joten vastinetta ei pyydetty.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

9. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta myöntää Asko Juntuselle ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisen ilmoituspäätöksen Purolan maitomaan eläinsuojan toimintaan Vieremän kunnan Ameriikan kylässä tilalle Purola (925-401-1-27).

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta ei käsittele Asko Juntusen Valtioneuvoston asetuksen mukaisen ilmoituksenvaraisen eläinsuojan (138/2019) vähimmäisetäisyydestä poikkeamista koskien toimintaan Vieremän kunnan tilalla Purola (925-401-1-27), koska vähimmäisetäisyydet täyttyvät ja poikkeamista ei näin ollen tarvita toiminnan muutokseen.

 

Päätöksen saajan on noudatettava toiminnassaan ilmoituksessa ja sen liitteissä sitovasti esittämiään tietoja ja tässä päätöksessä annettuja määräyksiä.

 

10. MÄÄRÄYKSET

 

10.1. Eläinsuojaan saa yhteensä sijoittaa kerrallaan enintään 1429 eläinyksikköä vastaavan eläinmäärän. Eläinpaikkojen ikäjakaumaa voidaan muuttaa edellyttäen, että lannantuotanto tai muut ympäristövaikutukset eivät keskimäärin ylitä edellä mainitun eläinyksikkömäärän lannantuotantoa ja ympäristövaikutuksia.

 

Perustelut: Ilmoitus on hyväksytty eläinsuojan enimmäispaikkaluvun mukaisesti. Eläinten ikäjakaumakohtaiset määrät saattavat vaihdella kulloisenkin tuotantotilanteen mukaisesti sekä eläinaineksen uusimisen yhteydessä. Toimintaa tulee kuitenkin harjoittaa päätöksen perusteena olevien eläinten yhteenlasketun eläinyksikkömäärän puitteissa siten, että tuotanto tai muut ympäristövaikutukset eivät ylitä yllä mainitun eläinyksikkömäärän lannantuotantoa tai muita ympäristövaikutuksia. (YSL 52 §

 

10.2. Lantavarastojen tulee riittää 12 kuukauden lantamäärän varastointiin.

 

Perustelut: Lannan varastointitilavuuksien tulee vastata 12 kuukauden laskennallista varastointitilavuutta. Varastointitilavuudessa on otettava huomioon eläinsuojan pesuvedet ja avoimiin lietesäiliöihin kertyvät sadevedet. Ilmoittajan käytössä on laskennallisesti riittävästi varastointitilavuutta 12 kk:n ajaksi. (YSL 7-8, 16-17, 52 §, VNA 1250/2014 5 §)

 

10.3. Eläinsuojien rakenteet sekä lantavarastojen rakenteet tulee ylläpitää vesitiiviinä siten, etteivät lanta ja muut siellä muodostuvat nesteet pääse valumaan pohjaveteen ja muualle ympäristöön. Rakenteet on pidettävä kunnossa ja tarkastettava vuosittain. Lantalat on tyhjennettävä ja niiden kunto on tarkastettava vuosittain. Rakenteiden ja laitteiden on oltava sellaisia, ettei lantalan tyhjennyksen ja lannan siirtojen ja kuljetuksen aikana pääse tapahtumaan vuotoja. Mahdolliset vuodot on siistittävä.

Tilan lantavarastojen edustoilla on oltava kovapohjaiset kuormausalustat.

 

Perustelut: Tiiviit rakenteet, lantavarastojen tyhjennys ja lannan kuljetus asiamukaisin laittein sekä määräys lietelantalan rakenteista estävät lannan ja muiden jätevesien pääsyn maaperään ja pohjaveteen sekä ympäristön likaantumisen. Vuosittaisilla tarkastuksilla varmistetaan rakenteiden kunto ja mahdolliset vauriot havaitaan ja korjataan mahdollisimman nopeasti. Asetuksen 7 §:n 5 momentin mukaan lannan kuormausalustan tulee olla kovapohjainen. (YSL 7-8, 16-17, 52 §, NaapL 17-18 §, JäteL 13 §, VNA 1250/2014 5, 7 §)

 

10.4. Lanta on hyödynnettävä suunnitelmallisesti. Lannan levitykseen tulee olla riittävästi peltopinta-alaa, joka lasketaan eläinsuojan todellisen eläinmäärän perusteella. Ilmoituksen mukaisella maksimieläinmäärällä 1429 ey peltoa tulee olla 100,39 ha. Tai lannan hyödyntämiseen muulla tavoin on oltava asianmukaiset kirjalliset sopimukset.

 

Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille on jätettävä maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30 -100 m levyinen suojavyöhyke käsittelemättä kotieläinten lannalla.

 

Perustelut: Lannan levitykseen soveltuva peltopinta-ala lasketaan Valtioneuvoston asetuksen 138/2019 liitteen 2 mukaisesti. Ilmoittajalla on käytettävissä riittävästi peltohehtaareja lannan levitykseen.

 

Valtioneuvoston antaman asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) mukaan talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille jätetään maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30?100 metrin levyinen suojavyöhyke käsittelemättä kotieläinten lannalla. (YSL 6-8, 14-17, 52, 58 §, NaapL 17-18 §, JäteL 13 §, VNA 1250/2014 10 §)

 

10.5. Kemikaalien, rehujen ja jätteiden (lanta ja pilaantunut rehu mukaan lukien) varastoinnista ja käsittelystä ei saa aiheutua terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, kohtuutonta hajuhaittaa tai maaperän, pohja- tai pintavesien pilaantumisvaaraa eikä muutakaan haittaa ympäristölle. Kemikaalit ja vaaralliset jätteet on varastoitava tiivispohjaisessa varastossa, josta mahdolliset vuodot voidaan kerätä talteen.

 

Kuolleet eläimet on varastoitava ennen poiskuljetusta tiivispohjaisella alustalla siten, että varastoinnista ei aiheudu valumia ympäristöön eikä kärpäs- tai hajuhaittaa. Jos kuolleita eläimiä varastoidaan vähintään kolme vuorokautta, tulee varastointiin käytetyn tilan olla jäähdytetty tai sen lämpötilan on muutoin oltava riittävän matala, jotta raadot säilyvät pilaantumattomina.

 

Perustelut: Määräyksellä estetään maaperän ja pinta- ja pohjavesien pilaantumista. Kemikaalien, kuten torjunta- ja pesuaineiden varastoinnissa ja käytössä tulee ottaa huomioon kunkin valmisteen käyttöturvallisuusohjeissa annetut määräykset.

 

Eläinjätteiden varastoinnista ei saa aiheutua maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa eikä terveyshaittaa. (YSL 16-17, 52 §, JäteL 12-13, 72 §, NaapL 17 §, VNA 1250/2014 7 §, VNA 138/2019 7 - 8 §, Ylä-Savon jätehuoltomääräykset)

 

10.6. Polttoainesäiliöt tulee olla sijoitettuna tiivispohjaiselle alustalle sekä koneiden tankkauspaikka tulee olla tiivistettynä siten, että mahdolliset säiliön vuodot ja tankkauksen yhteydessä syntyvät roiskeet on mahdollista kerätä talteen. Polttonestesäiliöt tulee olla varustettuna laponestolla, tyyppikilvellä, lukituksella sekä ylitäytönestolla. Polttonestesäiliöiden kunto on tarkastettava riittävän usein ja tarvittaessa huollettava. Säiliöiden läheisyydessä tulee olla riittävästi imeytysainetta polttoainevuotojen varalle. Mahdollisessa vahinkotilanteessa maahan päässyt öljy on kerättävä välittömästi talteen.

 

Perustelut: Polttonestesäiliöiden ja - varastojen tulee soveltua käyttötarkoitukseensa. Tiivispohjainen alusta mahdollistaa vuotojen nopean havaitsemisen ja vuotojen poistamisen riittävän ajoissa ennen kuin polttoaine pääsee maaperään. Polttonestesäiliöiden varustus pienentää säiliön täyttämisen tai tankkaamisen yhteydessä syntyvää öljyvuotoriskiä. (YSL 15-17, 52 §)

 

10.7. Toimintaa on harjoitettava siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Hyötykäyttöön kelpaavat jätteet on lajiteltava ja toimitettava niille tarkoitettuihin keräyspaikkoihin. Hyötykäyttöön kelpaamaton jäte on toimitettava jätekeskukselle, jolla on ympäristölupa jätteen käsittelyyn. Vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa keskenään tai niihin ei saa sekoittaa muuta jätettä tai ainetta siten, että siitä voi aiheutua haittaa terveydelle, ympäristölle tai öljyjätehuollon järjestämiselle. Vaaralliset jätteet on toimitettava vähintään kerran vuodessa vaarallisen jätteen käsittelyyn. Jätteiden käsittelyssä on noudatettava voimassa olevia Ylä-Savon jätehuoltomääräyksiä.

 

Perustelut: Jätteen synnyn ehkäiseminen on jätelain keskeinen tavoite, minkä takia jätteet on hyödynnettävä mahdollisuuksien mukaan. Jätteen haltijaa koskevat jätelain 8 §:n mukaiset yleiset velvollisuudet noudattaa lain etusijajärjestystä, jätelain 12 §:n mukaiset selvilläolovelvollisuudet sekä jätelain 13 §:n mukaiset jätehuollon huolehtimisvelvollisuudet. Valtioneuvoston jätteistä antaman asetuksen mukaan jätteet on koottava, pakattava ja merkittävä siten, että niille voidaan järjestää asianmukainen jätehuolto. Lämmityskattilassa poltettavaksi soveltuvat jätteet (käsittelemätön ja puhdas puujäte sekä sytykkeenä pieninä määrinä esim. paperi ja pahvi) voidaan polttaa. Muiden jätteiden polttaminen on kielletty. Poltettava puu ei saa sisältää halogenoituja orgaanisia yhdisteitä tai raskasmetalleja. Näitä yhdisteitä saattaa olla puunsuoja- tai pintakäsitellyssä puussa. (YSL 52, 58 §, JäteL 6, 8, 12-13, 15-17, 72 §, Ylä-Savon jätehuoltomääräykset)

 

10.8. Ilmoittajan on oltava riittävästi selvillä toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymisestä ja varauduttava tilan oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon.

 

Perustelut: Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja sen takia seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä. (YSL 6-8, 52 §, YSA 15 §)

 

10.9. Eläinsuojan ja lantavarastojen rakenteiden tarkkailusta, huolloista ja korjauksista on pidettävä kirjaa, johon merkitään tarkastuksen ajankohdat, tehdyt havainnot ja tehdyt huoltotoimet.

Toiminnanharjoittajan on ylläpidettävä vuosittain seurantatietoja eläinsuojan toiminnasta:

1) eläinten määrä;

2) toiminnassa vuosittain muodostuva lannan kuutiometrimäärä eläinlajeittain ja lantatyypeittäin;

3) lannan toimituspaikat tai vastaanottajat ja lannan toimittamisen ajankohdat eläinlajeittain ja lantatyypeittäin;

4) uudet tai muuttuneet lannan levitykseen käytettävät peltoalat ja sopimukset; sekä

5) ympäristöluvanvaraiseen laitokseen vuosittain toimitettavien ja haudattujen kuolleiden eläinten määrä kappaleina tai tonneina ja toimitusten ajankohdat.

 

Seurantatiedot on säilytettävä viiden vuoden ajan ja pyydettäessä esitettävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tilalla tapahtuvista muutoksista on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa merkittävää ympäristöhaittaa, on ilmoitettava välittömästi ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Perustelut: Määräykset tuotantoon liittyvien rakennusten ja rakenteiden tarkkailusta annetaan ympäristön pilaantumisen estämiseksi. Määräykset toiminnan seurannasta ja muutosten ilmoittamisesta ovat tarpeen toiminnan valvomiseksi. (YSL 8, 62, 94, 170 §, JäteL 12, 118-122 §, VNA 138/2019 9 §)

 

10.10. Toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta lopettamisesta tai toiminnan oleellisesta muuttumisesta on hyvissä ajoin ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Perustelut: Määräys on tarpeen tiedonkulun varmistamiseksi ja valvonnan mahdollistamiseksi. (VNA 138/2019 9 §)

 

11. RATKAISUN PERUSTELUT

 

Kun toimintaa harjoitetaan ilmoituksessa ja sen liitteissä sekä tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan päätöksen määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset.

 

Ympäristölautakunta katsoo, että toiminnasta ei aiheudu toiminnan laatu, päätöksen määräykset ja sijoituspaikka huomioon ottaen terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminta täyttää jätelain vaatimukset.

 

Toiminta sijoittuu alueelle, jossa karjatalouden harjoittaminen on tavanomaista ja vakiintunutta toimintaa. Kyse on olemassa olevan toiminnan laajentamisesta.

 

Vähimmäisetäisyys ilmoituksenvaraisien eläinsuojien asetuksen mukaan, kun tilalla on 1429 ey ja lietelantaloissa kuorettuma, tulee olla 300 metriä. Alle 300 metrin etäisyydelle ei jää häiriintyviä kohteita.

 

Edellytykset ilmoituksen hyväksymiselle ovat olemassa.

 

12. VASTAUS YKSILÖITYIHIN VAATIMUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN

 

Lausuntoja, muistutuksia ja mielipiteitä ei ole jätetty.

 

13. ILMOITUSPÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO

 

Päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennaiseen laajentamiseen tai muuttamiseen on haettava ympäristölupa tai tehtävä ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus. (YSL 29, 87, 115 a §)

 

14. ASETUSTEN NOUDATTAMINEN

 

Jos asetuksella annetaan tätä ilmoituspäätöstä ankarampia säännöksiä tai ilmoituspäätöksestä poikkeavia säännöksiä ilmoituspäätöksen voimassaolosta, on asetusta noudatettava. (YSL 70 §)

 

15. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

 

Tämä päätös kumoaa Pohjois-Savon ympäristökeskuksen 28.2.2005 (dnro PSA-2004-206-131) myöntämän ympäristöluvan.

 

Tämä päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, jos päätökseen ei haeta muutosta. Ilmoituspäätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta (YSL 115 d §, YSL 198 §).

 

16. SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET

 

Ympäristönsuojelulaki (YSL 527/2014, muutos 1166/2018)

Ympäristönsuojeluasetus (YSA 713/2014, muutos 50/2019)

Jätelaki (JäteL 646/2011)

Laki eräistä naapuruussuhteista (NaapL 26/1920)

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019)

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014)

 

Lisäksi on otettu huomioon:

Vieremän kunnan ympäristönsuojelumääräykset 1.4.2012,

Ylä-Savon jätehuoltomääräykset (voimaantulo 1.2.2016),

Maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja -ohjeet:

Kotieläinrakennusten ympäristönhuolto (MMM-RMO C4, 7.1.2001)

 

Ratkaisu on tehty vireilletuloajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti.

 

17. KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN

 

Koska ilmoitus on tullut vireille 27.5.2020, ilmoituspäätöksen saajalta peritään eläinsuojan ilmoituksen käsittelystä 1925 euroa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän taksan 2020 mukaisesti.

 

Kuulutuskustannukset peritään todellisten kulujen perusteella.

 

18. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen kuntayhtymän verkkosivuilla: www.ylasavonsote.fi

 

Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Vieremän kunnan verkkosivuilla. Kuulutus julkaistaan Miilu -lehdessä.

 

18.1 Päätös

 

Ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan ilmoituspäätös on toimitettava luvan saajalle ja niille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet sekä valvontaviranomaisille ja asiassa yleistä etua valvoville viranomaisille. Päätös toimitetaan seuraaville:

 

- Asko Juntunen

- Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue

- Pohjois-Savon ELY -keskus, Maaseutuelinkeinot-vastuualue, Juha Ikäheimo

- Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän terveydensuojeluviranomainen

- Vieremän kunnan rakennusvalvontaviranomainen

- Ympäristönsuojelun tehtäväalue/Kiuruveden toimipiste

 

18.2 Tieto päätöksestä

 

Ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan ilmoituspäätöksen antamisesta on lisäksi ilmoitettava niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa tai ovat ilmoitusta erikseen pyytäneet sekä niille joille ympäristönsuojelulain 44 §:n 2 momentin mukaan annettu lupahakemuksesta erikseen tieto.

Tieto päätöksestä toimitetaan seuraaville:

- niille, joille on annettu erikseen tieto lupahakemuksesta

- muistuttajat

 

19. PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ, JULKAISUPÄIVÄ JA PÄÄTÖKSEN TIEDOKSISAANTIPÄIVÄ

 

Päätöksen antopäivä on 31.7.2020

 

Kuulutuksen julkaisupäivä on 31.7.2020

 

Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä (7.) päivänä päätöksen julkaisemisajankohdasta eli 7.8.2020

 

20. MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 6.9.2020.

 

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle osoitteeseen PL 204, 65101 VAASA. Valitusosoitus on liitteenä.

 

Vs. ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta myöntää Asko Juntuselle ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisen ilmoituspäätöksen Purolan maitomaan eläinsuojan toimintaan Vieremän kunnan Ameriikan kylässä tilalle Purola 925-401-1-27 valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa