RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 03.12.2019/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosääntöluonnos 1.1.2020 yhall 3.12.2019 |
Yhtymähallitus |
§ 103 |
26.05.2015 |
Yhtymävaltuusto |
§ 8 |
09.06.2015 |
Yhtymähallitus |
§ 78 |
11.04.2017 |
Yhtymävaltuusto |
§ 17 |
30.05.2017 |
Yhtymähallitus |
§ 99 |
14.05.2019 |
Yhtymävaltuusto |
§ 23 |
04.06.2019 |
Yhtymähallitus |
§ 190 |
03.12.2019 |
Hallintosäännön muuttaminen
849/00.01.00/2012
Yhall 26.05.2015 § 103
Valmistelija: hallintojohtaja Janne Niemeläinen,
janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi, puh 040 830 2617.
Kuntalain muutokset ovat tulleet voimaan osin 1.5.2015 mutta pääosa muutoksista tulee voimaan vasta 1.6.2017. Myöhemmin voimaan tulevat muutokset aiheuttavat hallintosääntöön suurempia muutoksia, jotka tuodaa erikseen päätettäväksi alkuvuodesta 2017.
1.5.2015 muutoksista hallintosääntöön tulee kirjata alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevat määräykset. Edellä olevan lisäksi nykyiseen hallintosääntöön on tarpeen tehda jäljempänä mainitut muutokset.
Alla on lueteltu hallintosääntöön tehtävät muutokset, jotka on merkitty kommenttilapuin esityslistan liitteenä olevaan hallintosääntöön 1.7.2015 lukien.
- § 20 Kuntayhtymän nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen
Lisätään: Työterveyshuoltopalveluiden myyntiä koskevat sopimukset ja sitoumukset allekirjoittaa työterveyshuollon toiminnasta vastaava viranhaltija yksin.
- § 22 Palveluista perittävät maksut ja jäsenkuntien laskutus
Lisätään:
Alijäämän kattamisvelvollisuus
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus).
§ 28 Hallinnon ja talouden tarkastus
Poistetaan: Hallinnon ja talouden tarkastuksesta määrätään tarkastussäännössä. Sisäisestä valvonnasta määrätään sisäisen valvonnan ohjeissa (6 luku).
Lisätään: Hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä sisäisestä valvonnasta on määräykset hallintosäännön luvussa 6.
§ 30 Yhtymävaltuuston kokoonpano ja toimikausi
Yhtymävaltuuston kokouskutsusta ja -menettelyistä on säännökset yhtymävaltuuston työjärjestyksessä. (lisätään: hallintosäännön 8 luvussa)
§ 37.Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja tehtävät:
Kuntayhtymässä on tarkastuslautakunta, jossa on 7 jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet.
Poistetaan: Tarkastuslautakunnan toiminnasta määrätään tarkastussäännössä.
§ 50 Muiden viranhaltijoiden ja esimiesten tehtävät
Lisätään:
Hoito- ja hoivajohtaja
- toimii vanhuspalvelulain tarkoittamana sosiaalihuollon johtavana viranhaltijana
Lisäksi hallintosäännön termistöä yhdenmukaistetaan seuraavasti: kuntayhtymän valtuusto => yhtymävaltuusto
kuntayhtymän hallitus => yhtymähallitus
Esityslistan lisäaineistona:
-
Hallintosääntö 1.7.2015 lukien, luonnos
Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus päättää:
1) hyväksyä hallintosäännön 1.7.2015 lukien
2) esittää yhtymävaltuustolle, että se hyväksyisi uuden hallintosäännön 1.7.2015 lukien
Toimitusjohtajan päätösehdotus:
Yhtymähallitus hyväksyy valmistelijan esityksen mukaisena.
Päätös:
Merkitään pöytäkirjaan, että Jouni Toppinen poistui kokouksesta klo 18.21.
Hallituksessa sovitut tekniset korjaukset hallintosääntöön tehdään valtuuston 9.6.2015 kokoukseen mennessä.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yvalt 09.06.2015 § 8
9.6.2015
Esityslistan mukana jaetaan:
-
Hallintosääntö 1.7.2015 lukien
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhall 11.04.2017 § 78
11.4.2017
Valmistelija: hallintosihteeri Virpi Kauppinen, puh. 040 4894 225, virpi.kauppinen(at)ylasavonsote.fi, toimitusjohtaja Leila Pekkanen, puh. 040 830 2789, leila.pekkanen(at)ylasavonsote.fi.
Kuntalain muutokset ovat tulleet voimaan osin 1.5.2015 mutta pääosa muutoksista tulee voimaan vasta 1.6.2017.
Yhtymähallitus nimesi hallintosäännön valmistelutyöryhmän 25.10.2016. Työryhmä on kokoontunut kolme kertaa.
Alla on lueteltu hallintosääntöön tehtävät muutokset, jotka on merkitty kommenttilapuin esityslistan liitteenä olevaan hallintosääntöön 1.6.2017 lukien. Pääasiassa hallintosääntöön tehdyt muutokset ovat kuntalain muutoksesta aiheutuvia. Kuntalain muutoksesta aiheutuvien muutosten lisäksi on tehty joitakin toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia muutoksia.
Tarkastuslautakunta on käsitellyt hallintosäännön muutokset tehtäviensä osalta kokouksessaan 21.3.2017 § 12.
Lisätty § 4 Asioista päättäminen kokouksessa
§ 17 Yhtymähallituksen ja lautakunnan otto-oikeus, muutos
Lisätty § 18 Päätökset, joita ei ilmoiteta otto-oikeuden käyttämistä varten hallitukselle
§ 19 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen, muutos
§ 20 Viestintä, muutos
Lisätty § 21 Kuntayhtymän ilmoitukset
Lisätty § 22 Tietojen saatavuus yleisessä tietoverkossa
Lisätty § 23 Päätöksen tiedoksianto kunnan jäsenelle
Lisätty § 24 Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmoittaminen
§ 25 Kuntayhtymän toimialueen aloitteet, muutos
§ 26 Kuntayhtymän nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen, muutos
§ 36 Yhtymävaltuusto, muutos
§ 37 Yhtymähallitus, tarkennus päätösvaltaisuuteen
§ 38 Yhtymähallituksen tehtävät, muutos
§ 39 Yhtymähallituksen ratkaisuvalta, muutos
§ 40 Yhtymähallituksen puheenjohtajan päätösvalta, muutos
§ 41 Esittelijät, muutos
§ 45 Ympäristölautakunta, muutos
§ 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta, muutos
Lisätty § 47 Konsernijohto
§ 48 Hallintokeskus, muutos
§ 50 Kuntayhtymän toimitusjohtaja, muutos
§ 51 Talousjohtaja, muutos
§ 57 Muiden viranhaltijoiden ja esimiesten tehtävät, lisätty sosiaalityön tehtäväalueen perhesosiaalityön tulosyksikön lastensuojelulain mukaisia tehtäviä hoitavat sosiaaalityöntekijät ja toimivalta ympäristönsuojelussa sekä toimivalta ympäristöterveydenhuollossa
§ 59 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta hankinnoissa, muutos
§ 63 Henkilöstövalinnan, koeaika ja palvelussuhteen päättyminen, muutos
§ 64 Sijaisten ottaminen, tarkennus
§ 66 Sivutoimilupa, muutos
§ 75 Ulkoinen ja sisäinen valvonta, muutos
§ 76 Tarkastuslautakunnan kokoukset, muutos
§ 77 Lautakunnan tehtävät, muutos
§ 78 Tilintarkastajan valinta, muutos
§ 80 Tilintarkastajan tehtävät, muutos
§ 81 Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely, muutos
§ 91 Kokouskutsu, muutos
§ 101 Puheenvuorojen käyttäminen, muutos
§ 117 Pöytäkirjan tarkastus, muutos
§ 118 Voimaantulo, muutos
Esityslistan liitteenä:
- hallintosääntöluonnos 1.6.2017 lukien
Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus päättää:
1) hyväksyä hallintosäännön 1.6.2017 lukien
2) esittää yhtymävaltuustolle, että se hyväksyisi uuden hallintosäännön 1.6.2017 lukien.
PoSote vaikutusten arviointi:
Ei vaikutusta
Toimitusjohtajan päätösehdotus:
Hyväksytään valmistelijan esityksen mukaisesti.
Lisäksi huomioidaan, että kuntayhtymän perussopimusta on muutettava Kuntalain uudistuksen mukaisesti koskien mm. konsernihallintoa syksyyn 2017 mennessä.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yvalt 30.05.2017 § 17
30.5.2017
Esityslistan liitteenä:
- hallintosääntöluonnos 1.6.2017 lukien
Esityslistan lisäaineistona:
- pöytäkirjan ote Iisalmen kaupunginhallitus 24.4.2017 § 81
Yhtymähallituksen päätösehdotus:
Yhtymähallitus hyväksyi hallintosäännön 1.6.2017 lukien ja
esittää yhtymävaltuustolle, että se hyväksyisi uuden hallintosäännön 1.6.2017 lukien.
Lisäksi huomioidaan, että kuntayhtymän perussopimusta on muutettava Kuntalain uudistuksen mukaisesti koskien mm. konsernihallintoa syksyyn 2017 mennessä.
Päätös:
Kaarina Mäyrä teki muutosehdotukset:
Hallintosäännön § 59 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta hankinnoissa. Hankintarajat esitetään muutettavaksi yhtenäisiksi Iisalmen kaupungin hallintosäännön kanssa.
Kaarina Mäyrä esitti, että § 70 kokouspalkkiot esitetään muutettavaksi saman suuruiseksi Iisalmen kaupungin palkkiosäännön mukaisiksi siten, että vuosipalkkioden määräytymisperusteet säilyisivät ennallaan.
Kirsti Tervo esitti § 63 Henkilöstövalinnat, koeaika ja palvelussuhteen päättyminen kohdan säilyttämistä ennallaan.
Aarne T. Repo kannatti Kaarina Mäyrän tekemiä ehdotuksia.
Marja-Leena Kärkkäinen kannatti Kirsti Tervon tekemää ehdotusta.
Suoritettiin nimenhuutoäänestykset seuraavasti:
Hallintosäännön kohta § 59 Hankintarajat
JAA= päätösehdotus
EI = Kaarina Mäyrän ehdotus
EI -ääniä antoivat Kaarina Mäyrä, Aarne T. Repo, Jouko Tossavainen, Marja-Leena Kärkkäinen, Kirsti Tervo ja Jarmo Kyyrö.
JAA -ääniä antoivat Juha Auvinen, Risto Nousiainen, Pertti Pitkänen, Maija-Leena Jauhiainen, Kari Saastamoinen, Teuvo Kauppinen ja Ulla Miettinen.
EI -ääniä 54 %, JAA -ääniä 46 %
Hallintosäännön kohta § 70 Kokouspalkkiot
JAA= päätösehdotus
EI = Kaarina Mäyrän ehdotus
EI-ääniä antoivat Marja-Leena Kärkkäinen, Kaarina Mäyrä, Maija-Leena Jauhiainen, Juha Auvinen, Aarne T. Repo, KIrsti Tervo, Jarmo Kyyrö, Jouko Tossavainen, Kari Saastamoinen, Pertti Pitkänen, Teuvo Kauppinen ja Risto Nousiainen.
JAA -ääniä antoi Ulla Miettinen.
EI = 95 %, JAA = 5 %.
Hallintosäännön kohta § 63 Henkilöstövalinnat
JAA= päätösehdotus
EI = Kirsti Tervon ehdotus
EI-ääniä antoivat Kaarina Mäyrä, Risto Nousiainen, Aarne T. Repo, Marja-Leena Kärkkäinen ja Kirsti Tervo.
JAA -ääniä antoivat Juha Auvinen, Pertti Pitkänen, Jouko Tossavainen, Maija-Leena Jauhiainen, Kari Saastamoinen, Teuvo Kauppinen, Ulla Miettinen ja Jarmo Kyyrö.
EI = 41 % , JAA = 59 %.
Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön § 70 kokouspalkkiot muutetaan Iisalmen kaupungin palkkiosäännön kanssa samansuuruisiksi kuitenkin siten, että vuosipalkkioden määräytymisperusteet säilyvät ennallaan.
Kohdat § 59 ja 63: kumpikaan ehdotus ei saanut vaadittua 60 % enemmistöä joten niiden kohdalta asia raukesi ja päätökseksi tuli hallituksen alkuperäinen päätösehdotus.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhall 14.05.2019 § 99
Valmistelija: hallintopalveluvastaava Virpi Kauppinen, puh. 040 489 4225, virpi.kauppinen(at)ylasavonsote.fi.
Yhtymähallitus (20.11.2018 § 193) ja yhtymävaltuusto (11.12.2018 § 29) on tehnyt päätöksen hallintosäännön 2. luvun 10 §:ä läsnäolo- ja puheoikeus toimielinten kokouksissa muutoksesta siten, että pykälän viimeinen kohta kuuluu seuraavasti:
- Ympäristölautakunnan kokouksessa yhtymähallituksen puheenjohtajalla, kuntayhtymän toimitusjohtajalla ja yhtymähallituksen valitsemalla edustajalla, Pielaveden kunnan valitsemalla edustajalla, ympäristöjohtajalla ja ympäristöterveydenhuollon päälliköllä.
Jäsenkuntien valtuustojen päätöksillä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän perussopimusta on muutettu vuoden 2017 lopulla ja perussopimus on ollut voimassa 1.1.2018 alkaen.
Yhtymähallitus nimesi hallintosääntötyöryhmän hallintosäännön muutostarpeiden tarkasteluun. Tarkastelussa on huomioitu perussopimus ja muut esille tulleet muutostarpeet.
Esityslistan lisäaineistona:
- Hallintosääntöluonnos 1.7.2019
Luonnokseen on merkitty muutokset siten, että poistettava teksti on yliviivattu ja lisäykset on merkitty punaisella tekstillä.
Tarkennuksia ja muutoksia hallintosääntöön on tehty mm.
- § 26 Kuntayhtymän nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen
- § 36 Yhtymävaltuuston kokoonpano ja toimikausi
- § 37 Yhtymävaltuuston päätösvaltaisuus
- § 39 Yhtymävaltuuston tehtävät
- § 40 Yhtymähallituksen kokoonpano
- § 49 Yhtymähallituksen jaoston tehtävät ja kokoonpano
- § 50 Yhtymähallituksen jaoston päätösvaltaisuus
- § 53 Ympäristölautakunnan päätösvaltaisuus
- § 61 Henkilöstöpäällikkö
- § 62 Muiden viranhaltijoiden ja esimiesten tehtävät
- § 69 Sijaisten ottaminen
Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus hyväksyy hallintosäännön ja esittää hallintosäännön hyväksyttäväksi yhtymävaltuustolle 1.7.2019 lukien.
Toimitusjohtajan päätösehdotus:
Hyväksytään valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätös:
Toimitusjohtaja muutti kokouksessa päätösehdotusta siten, että täydennetään kohtaan § 62 Muiden viranhaltijoiden ja esimiesten tehtäviin vastuualuejohtajien nimikkeet.
Muilta osin hyväksytään valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yvalt 04.06.2019 § 23
Yhtymähallituksen päätösehdotus:
Esityslistan liitteenä:
- Hallintosääntöluonnos 1.7.2019
Toimitusjohtaja muutti kokouksessa päätösehdotusta siten, että täydennetään kohtaan § 62 Muiden viranhaltijoiden ja esimiesten tehtäviin vastuualuejohtajien nimikkeet.
Muilta osin hyväksytään valmistelijan esityksen mukaisesti.
Yhtymähallitus hyväksyy hallintosäännön ja esittää hallintosäännön hyväksyttäväksi yhtymävaltuustolle 1.7.2019 lukien.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhall 03.12.2019 § 190
Valmistelija: hallintopalveluvastaava Virpi Kauppinen, puh. 040 489 4225, virpi.kauppinen(at)ylasavonsote.fi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 15 §:n mukaan maksua koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. Oikaisuvaatimus tehdään sille toimielimelle, joka vastaa asianomaisen palvelun järjestämisestä kunnassa.
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän hallintosäännön 32. § mukaan yhtymävaltuusto päättää taksojen ja maksujen yleisistä perusteista ja yhtymähallitus päättää yleisistä taksoista ja maksuista.
Asiakasmaksulain perusteella määrättävä maksu voi olla joko kaikille saman suuruinen (tasamaksu) tai palvelun käyttäjän maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu (tulosidonnainen maksu). Silloin kun asiakasmaksu on tasamaksu, joka pohjautuu palvelun järjestäjän maksuista tekemään yleiseen päätökseen, ei maksusta tehdä varsinaista päätöstä, vaan maksusta ainoastaan toimitetaan asiakkaalle lasku. Lain tarkoituksena on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjä voi aina saattaa palvelusta hänelle aiheutuvan maksun oikeellisuuden selvitettäväksi laissa säädetyllä tavalla riippumatta siitä, onko kysymys tulosidonnaisesta maksusta vai tasamaksusta.
Kuntayhtymässä on yhtymähallituksen jaosto, joka vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön ja määräyksiin liittyvästä ja viranomaispäätöstä vaativasta yksilökohtaisesta päätöksenteosta ja muutoksenhausta ellei hallintosäännöstä muuta johdu.
Asiakasmaksulain mukaiset tasamaksut ovat myös yksilökohtaisia ja niiden oikaisuvaatimusten käsittely on tarkoituksenmukaista olla yhtymähallituksen jaostolla.
Hallintosääntöön esitetään seuraavat muutokset:
§ 49 Yhtymähallituksen jaoston tehtävät ja kokoonpano
Kuntayhtymässä on yhtymähallituksen jaosto, joka vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön ja määräyksiin liittyvästä ja viranomaispäätöstä vaativasta yksilökohtaisesta päätöksenteosta ja muutoksenhausta sekä lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusta mukaisten maksujen muutoksenhausta ellei hallintosäännöstä muuta johdu.
§ 69 Sijaisten ottaminen
Vastuualuejohtajien sijaisen valitsee enintään vuoden ajaksi kuntayhtymän toimitusjohtaja. Vastuualuejohtajat valitsevat tehtäväalueiden päälliköiden sijaiset. Yli vuoden ajaksi vastuualuejohtajan sijaisen valitsee yhtymähallitus.
Muiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden osalta sijaisen yli vuoden ajaksi valitsee se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Tulosyksikön esimies tai lähiesimies valitsee sijaisen alle vuoden ajaksi.
Esityslistan lisäaineistona:
- Hallintosääntöluonnos 1.1.2020
Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus hyväksyy hallintosäännön ja esittää hallintosäännön hyväksyttäväksi yhtymävaltuustolle 1.1.2020 lukien.
Toimitusjohtajan päätösehdotus:
Hyväksytään valmistelijan esityksen mukaisesti.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |