Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 03.09.2019/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuukausiraportti kesäkuu 2019

Yhtymähallitus

§ 133

03.09.2019

 

Osavuosikatsaus Q2/2019

 

546/02.02.01/2018

 

Yhall 03.09.2019 § 133

 

 

 

Valmistelija: talousjohtaja Petteri Soininen, puh. 040 526 7975, petteri.soininen(at)ylasavonsote.fi.

 

Oman toiminnan osalta kustannusten kertymä on kesäkuun loppuun mennessä 51,7 m€/50,0 %:a talousarviosta. Toteuma on tasaisen kertymän mukainen mutta aiempien vuosien toteuman ja loppuvuoden arvion perusteella oman toiminnan osalta talousarvio on ylittymässä 1-1,5 miljoonalla eurolla.

 

Vastuualueittain tarkasteltuna merkittävin tekijä on hyvinvoinnin palvelualueen arvioitu ylitys 1,1 m€. Hyvinvoinnin palvelualueen lisäksi myös hoito- ja hoivapalveluissa toteumaennuste ylittää talousarvion. Kunnittain tarkasteluna kustannukset ylittyvät Iisalmessa ja Kiuruvedellä ja alittuvat Sonkajärvellä ja Vieremällä.

 

Kiuruvesi

Kiuruveden osalta kustannusylitys on merkittävä toteuman ollessa 52,4 prosenttia. Tasaisella kulutuksella tilinpäätös on ylittymässä 1,2 m€/4,8%. Tästä huolimatta kustannukset ovat jäämässä 146 000 euroa alle kertaeristä korjatun tilinpäätöksen 2018 tason. Kustannukset ylittävät talousarvion asumispalveluissa ja kotihoidossa (tot. 53,8 %), osastopalveluissa (tot. 74,2 %) ja perhepalveluissa (tot. 63,9 %).

 

Asumispalveluissa ja kotihoidossa tilinpäätöksen arvioidaan ylittävän talousarvion 718 000 eurolla. Tämän ylityksen pienentämiseksi on käynnistetty toimenpiteet, joiden arvioitu kustannusten kasvua alentava vaikutus on 123 000 euroa. Näitä toimenpiteitä ovat mm. kotihoidon hoidonporrastuksen tarkistaminen.

Osastopalveluissa tilinpäätöksen arvioidaan ylittävän talousarvion noin 800 000 eurolla. Ylitys johtuu liian pieneksi arvioidusta hoitopäivien käyttöarviosta. Tilinpäätöksen 2018 mukaan käyttöä on ollut 8046 hpv (TA 2018 arvio 8024 hpv). TA 2019 arvio hoitopäivien määristä on ollut 6073 hpv. Osastopalvelut ovat siirtyneet terveyspalveluiden vastuualueelle hoito- ja hoivapalveluiden vastuualueelta 1.5.2019 lähtien. Tämän ylityksen pienentämiseksi terveyspalveluiden vastuualueella tehtävät toimenpiteet ovat hyvin rajalliset, eikä muiden vastuualueen tulosyksiköiden osalta pystytä tekemään tässä vaiheessa säästötoimenpiteitä. Muiden tulosyksiköiden henkilöstökulujen osalta voidaan laskennallisesti saada mahdollista säästöä, mutta säästö voidaan todentaa vasta loppuvuoden aikana.

 

Perhepalveluissa tilinpäätöksen arvioidaan ylittävän talousarvion 560 000 euroa. Tästä ylityksestä 400 000 euroa ennakoidaan katettavan aikuispsykososiaalisten palveuiden tilauksen alittumisella Kustannustehokkuutta haetaan myös perheiden tukipalvelujen järjestäminen kuntayhtymän omana toimintana ostopalvelujen sijaan, josta arvioitu kustannusten alenema on 60 000 euroa.

 

Iisalmi

 

Iisalmen osalta oman toiminnan toteuma on 50,2 %. Tasaisella kulutuksella tilinpäätös on ylittymässä 0,2 m€/0,4%. Kustannukset ylittävät talousarvion erityisesti hyvinvointipalveluissa, joiden arvioitu ylitys on yhteensä 1,0 milj. euroa. Ylitys johtuu perhepalvelujen tarpeen ylittymisestä (tammi-kesäkuussa tasainen kulutus on ylittynyt lastensuojelun avohuollon tukitoimissa yhteensä 157 000 € ja kodin ulkopuolelle sijoituksissa yhteensä 540 000 €) sekä arvioitua suuremmasta psykiatrisen ja riippuvuusosaston palvelutarpeesta (tammi-kesäkuussa tilaus ylittyy 265 000 €). Myös Iisalmen osalta perheiden tukipalveluita on tarkoitus järjestää enemmän kuntayhtymän omana toiminta, jonka vaikutus kustannuksiin arvioidaan olevan 100 000 euroa.

 

 

Kuntayhtymä

 

Koko kuntayhtymän tasolla kesäkuun lopun toteuman perusteella talousarvio on oman toiminnan osalta ylittymässä 1-1,5 m€. Merkittävin kustannuksia kasvattava tekijä on kasvu perhepalveluiden kysynnässä, mikä aiheuttaa arvioidun noin 2 m€ kustannusylityksen talousarvioon verrattuna. Tästä ylityksestä arvioidaan, että noin 1 m€ pystytään kattamaan hyvinvointipalveluiden vastuualueen sisältä. Suuri osa kustannusylityksistä on sellaisia, joihin ei lyhyellä tähtäimellä pystytä puuttumaan, mutta muilta osin toimintaa on tarkasteltu ja kustannuskasvua pyritään hillitsemään loppuvuoden aikana. Toimenpiteiden tehokkuutta ja kustannusten kehittymistä seurataan loppuvuoden ajan korostetusti.

 

Ostetun erikoissairaanhoidon toteuma on 19,1 m€/54,1 %. Kysin osalta kesäkuun toteuma on laskettu keskiarviona tammi-toukokuun toteumasta, koska käyttöön perustuvaa tasauslaskutusta ei ole vielä tehty.

 

Esityslistan lisäaineistona:

- Osavuosikatsaus Q2/2019

 

Valmistelijan päätösehdotus:

Yhtymähallitus merkitsee tietoonsa saaduksi osavuosikatsauksen.

 

Toimitusjohtajan päätösehdotus:

Yhtymähallitus merkitsee tietoonsa saaduksi osavuosikatsauksen.

 

Yhtymähallitus toteaa, että kuntayhtymän oman toiminnan osalta ylitys hyväksytään lastensuojelukustannusten osalta. Ko. ylityksestä hyvinvointipalvelut pystyy kattamaan oman toiminnan sisältä vastuualuejohtajan raportin mukaan noin puolet, jollloin kokonaisylitykseksi muodostuu n. 1 milj. €. Lastensuojelukustannusten osalta on jäsenkunnille annettu selvitys.

Muiden vastuualueiden säästötavoitteet on saavutettava siten,että muuta ylitystä kustannuksiin ei muodostu.

 

Päätös:

Toimitusjohtaja täydensi päätösehdotustaan siten, että hallitus on myönteinen sille, että omaishoidontuki ja liikkumista tukevat kuljetuspalvelut turvataan kriteerit täyttävien asiakkaiden osalta määrärahojen ylittymisestä huolimatta.

 

Täydennetty päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa