Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.06.2019/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristölautakunta

§ 79

19.06.2019

 

Eläinsuojan ympäristöluvan raukeaminen, Rantonen Kari, Kiuruvesi

 

351/11.01.00/2019

 

Ymplk 19.06.2019 § 79

 

 

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Veera Kajanus,

puh. 040 568 2619

 

1 ASIA

 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Iiro ja Kari Rantoselle eläinsuojan toimintaa koskevan ympäristöluvan 5.6.2012 ISAVI/103/04.08/2011.

 

Päätöksestä ei ole valitettu ja se on lainvoimainen. Eläinsuoja on sijainnut osoitteessa Hilapparannantie 201, 74720 Niemiskylä kiinteistöllä Ylämäki (263-411-3-52). Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää, että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu. Asian käsittelyssä noudatetaan mitä 96 §:ssa säädetään. Asian voi pannavireille lupaviranomainen omasta aloitteestaan, valvontaviranomainen, toiminnanharjoittaja ja kunta tai haitankärsijä.

 

2 ASIAN KÄSITTELY

 

Toiminnanharjoittaja Kari Rantonen on ilmoittanut maidontuotannon harjoittamisen päättyneen 2.1.2018, josta toiminnanharjoittaja ilmoitti sähköpostitse 6.6.2019.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

3 YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

 

Ympäristölautakunta kumoaa Itä-Suomen aluehallintoviraston 5.6.2012 antaman Iiro ja Kari Rantosen eläinsuojan toimintaa koskevan ympäristöluvan.

 

4 PERUSTELUT

 

Ympäristölautakunnan saaman ilmoituksen mukaan eläinsuojan toiminta on loppunut.

Ympäristönsuojelulain 88 §:n mukaan lupaviranomainen voi päättää,

että lupa raukeaa, jos toiminta on ollut keskeytyneenä yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta tai toiminnanharjoittaja ilmoittaa, ettei toimintaa aloiteta tai että toiminta on lopetettu.

 

5 KÄSITTELYMAKSU

 

Päätöksestä ei peritä käsittelymaksua. Ympäristönsuojelulain 205 § mukaan maksua ei peritä viranomaisen eikä haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireillepannun asian käsittelystä. Muiden vaatimuksesta vireillepannun asian käsittelystä saadaan periä maksu, jos vireillepanoa on pidettävä ilmeisen perusteettomana.

 

6 LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN

 

Päätös toimitetaan seuraaville:

Kari Rantonen

Pohjois-Savon ELY-keskus

Päätöksen antamisesta kuulutetaan Kiuruveden kaupungin ilmoitustaululla.

 

7 PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ

 

Päätös annetaan julkipanon jälkeen.

Julkipanopäivä on 1.7.2019

Päätöksen antopäivä 2.7.2019

 

8 MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Lupapäätös annetaan Kiuruveden kaupungin ilmoitustaululle asetettavassa kuulutuksessa mainittuna päivänä (julkipano), jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen antopäivästä. Valitusaikaa laskettaessa antopäivää ei oteta lukuun. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle. Valitus osoitus on liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ympäristölautakunta kumoaa Itä-Suomen aluehallintoviraston 5.6.2012 antaman Iiro ja Kari Rantosen eläinsuojan toimintaa koskevan ympäristöluvan valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa