Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.06.2020/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristölautakunta

§ 54

16.06.2020

 

Maa-aineslupa kalliokiven ottotoimintaan sekä ympäristölupa louhinnalle ja murskaukselle, Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy, Kiuruvesi

 

5/11.01.00/2020

 

Ymplk 16.06.2020 § 54

 

Valmistelija: ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Hujanen

puh. 0400 173 345

 

1. ASIA

 

Maa-aineslain 4 §:n mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen ja ympäristönsuojelulain 27 §:n mukainen ympäristölupa kiviaineksen louhinnalle ja murskaukselle, Kiuruvesi.

 

Käsitellään maa-aineslain 4 a §:n ja ympäristönsuojelulain 47 a §:n mukaisesti samalla päätöksellä.

 

2. HAKIJA

 

Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy

Kiuruvedentie 34 E

74160 IISALMI

 

Yhteyshenkilö: Aimo Tikkanen, puh.0400 274021, sähköposti: aimo@koneurakointitikkanen.fi

 

Y-tunnus: 0759176-3

 

3. TOIMINTA JA SEN SIJAINTI

 

Maa-aineslupaa haetaan soran ja kalliokiven ottotoimintaan ja ympäristölupaa kalliokiviaineksen louhinnalle ja louheen murskaamiselle 15 vuodeksi. Hakemuksen mukainen toiminta sijaitsee Kiuruveden Kalliokylän Honkakangas I-nimisellä tilalla (263-404-3-38), Honkakankaan sora- ja kallioalueella. Hakija omistaa alueen Kyseessä on olemassa oleva toiminta.

 

Hakija on perustellut 15 vuoden ottamisaikaa alueen syrjäisellä sijainnilla ja sillä, että ottotoiminta palvelee alueen kiviainestarvetta.

 

Koordinaatit (ETRS-TM35 FIN): 465675 itä, 7046569 pohjoinen

 

4. ASIAN VIREILLETULO

 

Hakemus on tullut vireille 19.12.2019. Hakemusta on täydennetty 7.1.2020, 27.1.2020 ja 28.2.2020.

 

5. LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

 

Maa-aineslain (MAL 555/1981) 4 §:n mukaan maa-ainesten ottamiseen on oltava lupa.

 

Maa-ainesten ottamista koskevan lupa-asian ratkaisee kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986, KYHL) mukainen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen (MAL 7 §).

 

Ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteen 1, taulukon 2, kohtien 7 c) ja 7e) mukaan kivenlouhimo ja murskaamo, joiden toiminta-aika on yhteensä vähintään 50 päivää, edellyttävät ympäristöluvan.

 

Ympäristönsuojeluasetuksen (VnA 713/2014) 2 §:n 1 momentin kohtien 6 a) ja 6 b) mukaisesti edellä mainittujen toimintojen lupaviranomainen on kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

 

MAL 4 a § ja YSL 47 a §:n mukaan maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä ole erityisestä syystä pidettävä tarpeettomana.

 

6. TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNE

 

Alueella ovat voimassa Pohjois-Savon maakuntakaava 2030, Pohjois-Savon tuulivoima-maakuntakaava ja Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030. Suunnitellulla ottoalueella ei ole merkintöjä. Alue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa.

 

7. LAITOKSEN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ

 

Toiminta-alue sijaitsee Kiuruveden Kalliokylässä Honkakangas I-nimisellä tilalla (263-404-3-38). Tilan koko pinta-ala on 21,09 ha, josta ottoalueen pinta-ala on n. 10,67 ha. Alue sijaitsee noin 21 kilometrin päässä Kiuruveden keskustasta lounaaseen päin.

 

Alue sijaitsee maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Ottoalue on olemassa olevaa maa-aineksen ja kallionottoaluetta.

 

Lähin häiriintyvä kohde, asuinrakennus tilalla Pitkäaho (263-404-3-13) on n. 1,5 km:n etäisyydellä Honkakankaan ottoalueesta luoteeseen, ottoalueelle Kalliokyläntieltä tulevan tien liittymässä. Asutuksen ja ottamisalueen väli on metsää.

 

Toiminta-alue ei sijaitse pohjavesialueella eikä alueella sijaitse pohjaveden tarkkailuputkia. Alueen läheisyydessä ei sijaitse kaivoja eikä lähteitä. Kalliolouhoksen pohjalle tulee vettä, joka voi olla pohjavettä. Toiminta-alueen koillispuolella n. 3,9 km:n etäisyydellä on Kangaslammen 2-luokan pohjavesialue (0826305).

 

Toiminta-alue on suojellulla valuma-alueella, Rautalammin reitti Kuhakosken yläpuolisessa vesistössä, MUU090023. Lähimmät vesistöt ovat nimettömät lammet lännessä ja idässä noin 250 metrin etäisyydellä sekä toiminta-alueelta n. 2,3 km itään päin oleva Löytänänjärvi.

 

Ottoalueen läheisyydessä ei sijaitse herkästi häiriintyviä kohteita kuten kouluja, päiväkoteja tai hoitolaitoksia.

 

Suunnittelualueella tai sen vaikutusalueella ei ole luonnonsuojelualueita eikä Natura 2000-verkostoon kuuluvia alueita. Palokangas 1 ja Palokangas 2 yksityiset luonnonsuojelualueet ovat n. 1,2 km koilliseen toiminta-alueesta. Toukkasuo-Huttusuon Natura-alue sijaitsee n. 1,7 km toiminta-alueelta luoteeseen. Ottoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse metsälain 10 §:n mukaisia metsälakikohteita (esim. lähteitä tai puroja). Hankealueeseen ei liity geologisesti merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Alueella ei ole myöskään muinaismuistoja tai rakennusperintökohteita. Lähimmät muinaisjäännökset sijaitsevat n. 5 kilometrin päässä Koivujärven rannalla.

 

Ottamissyvyys vaihtelee 7 - 9 metrin välillä, alin ottotaso on +162 m (N2000).

 

8. LAITOKSEN TOIMINTA

 

8.1 Yleiskuva toiminnasta

 

Alueelle haetaan maa-ainesten ottolupaa 15 vuodelle 150 000 m3ktr:n ottomäärälle sora- ja kalliokiviainesta n. 10,67 hehtaarin ottoalueelta (kaivu- ja louhinta-alueen pinta-ala) sekä ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen. Alueelta on jo aikaisemmin otettu maa-aineksia.

 

Kallion päällä oleva pintamaakerros varastoidaan louhoksen päälle ja maata käytetään louhintarintausten suojavalleina. Soran ottotoiminta suoritetaan ottoalueella kallioon saakka.

 

Kiviaineksen louhinta ja murskaus (10 000 m3ktr/vuosi) tapahtuu 1 - 2 vuoden välein, kysynnän mukaan, n. 20 - 30 vrk kerrallaan.

 

Molemmat toiminnot sijoittuvat yleensä samaan toimintajaksoon, jolloin louhittu kallioaines murskataan välittömästi eri murskelaatuihin. Sekä louhinta että murskaus voidaan tehdä mihin aikaan vuodesta tahansa ja ajankohta määräytyy työtilanteiden ja materiaalin tarpeen mukaan.

 

Murskeet kuljetetaan alueella olevalle varastoalueelle kauhakuormaajalla. Mursketta kuljetetaan varastoalueelta maarakennustöihin ympäri vuoden myös silloin kun murskausasema ei ole käytössä.

 

Kulkuyhteys louhosalueelle tapahtuu olemassa olevaa tieyhteyttä pitkin Kalliokyläntieltä.

 

8.2 Louhinta ja murskaus

 

Kiviaineksen louhinta (10 000 m3ktr/vuosi) tapahtuu 1 - 2 vuoden välein, kysynnän mukaan, n. 20 - 30 vrk kerrallaan, jolloin murskauksessa käytettävä kalliomateriaali louhitaan irti.

 

Louhinta ja louhintaporaukset tehdään ulkopuolisen urakoitsijan toimesta ja räjähdysaineet tuodaan paikalle jokaista räjäytyskertaa varten erikseen.

 

Louhintaporaukset suoritetaan telaketjualustaisella poravaunulla, joka tuodaan jokaista porauskertaa varten paikalle ja kuljetetaan työn päättyessä pois.

 

Louhinnassa käytettävä räjähdysaine tuodaan paikalle ennen räjäytystä, eikä alueella säilytetä räjähdysaineita. Räjähdysaineena käytetään dynamiittia, aniittia, kemiittiä ja ammoniumnitraattia (AMFO), sekä sytytyksessä sähkönalleja (VA-L).

 

Murskaus suoritetaan (ma-pe) 7-22, poraaminen (ma-pe) 7-21, rikotus (ma-pe) 8-18, räjäytykset (ma-pe) 8-18 sekä kuormaus ja kuljetus (ma-pe) 6-22 välisenä aikana.

 

Murskattava louhe tuodaan murskauslaitokselle kauhakuormaajalla alueella olevista rintauksista. Murskaus tapahtuu esi- ja jälkimurskaimilla, joiden välissä käytetään mahdollisesti välimurskainta. Lisäksi murskauslaitteistoon kuuluu seuloja ja kuljettimia. Murskausasema ja muut tarvittavat koneet tuodaan alueelle myös jokaista murskauskertaa varten ja viedään kunkin toimenpiteen jälkeen pois. Aseman koneet ja laitteet voivat olla alueella varastoituna odottamassa siirtoa tai uuden toimintakauden alkua.

 

Murskaamon tarvitsema energia tuotetaan aggregaatilla. Murskausaseman eri laitteiden alla on teräksiset öljyaltaat. Lisäksi jokainen työyksikkö on varustettu rajakatkaisimella, joka katkaisee virran ja sammuttaa moottorin estäen esim. laitteen vaurioitumisen mahdollisen öljyvuodon tapahtuessa.

 

Murskauslaitos tuottaa vuorokaudessa keskimäärin 2 000 tonnia eri murskelajikkeita. Tuotteiden yhteinen arvioitu keskimääräinen vuosituotanto on 30 000 tonnia ja maksimissaan vuosituotanto on oltava 60 000 tonnia, että nykyisten tarjouspyyntöjen mukaiset murskemäärät voitaisiin toimittaa ja pyydettyihin tarjouksiin voitaisiin vastata. Kaikki murskattava kiviaines otetaan alueelta.

 

Murskeet kuljetetaan alueella olevalle varastoalueelle kauhakuormaajalla. Mursketta kuljetetaan varastoalueelta maarakennustöihin ympäri vuoden myös silloin kun murskausasema ei ole käytössä.

 

Aseman toiminta-aikana alueelle tulee 10 - 15 kevyen liikenteen käyntiä vuorokaudessa 1 - 2 raskaan liikenteen käyntiä.

 

Tarvittaessa pölyn sidonnassa käytettävä vesi tuodaan alueelle kuljettamalla säiliöautolla.

 

Louhinnassa ja murskauksessa käytetään hakemuksen mukaan seuraavia raaka-aineita:

 

Louhe

Keskimääräinen kulutus (t/a) 30 000

Maksimikulutus (t/a) 60 000

 

Kalliomurske

Keskimääräinen kulutus (t/a) 27 000

Maksimikulutus (t/a) 40 500

 

Räjähdysaineet

Keskimääräinen kulutus (t/a) 10

Maksimikulutus (t/a) 15

Varastointitilavuus (t) ei varastoida alueella

 

Kevyt polttoöljy

Keskimääräinen kulutus (t/a) 20

Maksimikulutus (t/a) 50

Maksimi varastointitilavuus (t) 15

 

Voiteluaineet

Keskimääräinen kulutus (t/a) 0,5

Maksimikulutus (t/a) 1

 

Murska-aseman laitteiden päivittäistä huoltoa varten tarvittavat voiteluaineet säilytetään lukitussa vaihtolavalla olevassa teräskontissa. Akut ja muut erikoistuotteet varastoidaan urakoitsijan huoltokorjaamolla. Öljynvaihdossa tarvittavat vaihtoöljyt tuodaan huoltoautolla murska-asemalle ja jäteöljyt kuljetetaan huoltokorjaamolle välittömästi öljynvaihdon jälkeen.

 

8.3 Toiminnassa muodostuvat jätteet

 

Jätteitä muodostuu työmaan toimistorakennuksessa sekä koneiden ja laitteiden huolloissa.

 

Toiminnassa syntyy hakemuksen mukaan seuraavia jätteitä:

 

Yhdyskuntajäte 0,1 t/a

varastoidaan jäteastiassa 1m3 ja toimitetaan jätekeskukselle

 

Paperi ja pahvi 0,1 t/a

varastoidaan jäteastiassa 1m3 ja toimitetaan jätekeskukselle

 

Vaaralliset jätteet ja voiteluaineet 1,1 t/a

varastoidaan yrityksen huoltokorjaamolla ja toimitetaan jätekeskukselle

 

Yhdyskuntajätteet kerätään umpinaiseen 1,0 m3:n jäteastiaan ja toimitetaan Peltomäen kaatopaikalle. Työntekijöiden käytössä on siirrettävä lasikuiturakenteinen wc, jonka umpinainen säiliö tyhjennetään sen täyttyessä.

 

Jäteöljyt, öljynsuodattimet, trasselit yms. vaaralliset jätteet varastoidaan urakoitsijan huoltokorjaamolle, josta ne määräajoin kuljetetaan Ylä-Savon Jätehuolto Oy:lle. Myös akut varastoidaan edellä mainitussa varastossa, josta ne toimitetaan edelleen Ylä-Savon Jätehuolto Oy:lle.

 

Alueelle on laadittu 18.12.2019 kaivannaisjätteiden jätehuoltosuunnitelma. Hakemuksen mukaan alueella syntyy kaivannaisjätteeksi luokiteltavista jätteistä pintamaita noin 3000 m3ktr. Hakemuksen mukaan pintamaita hyödynnetään alueen maisemoinnissa.

 

9. PÄÄSTÖT JA NIIDEN EHKÄISEMINEN

 

9.1 Päästöt maaperään sekä pinta- ja pohjavesiin

 

Hakijan mukaan murska-asemalta ei normaaliolosuhteissa tapahdu päästöjä maaperään. Päästöjä ehkäistään varastoimalla polttoaineet kaksinkertaisella suojarakenteella varustetuissa säiliöissä. Öljynvaihdot suoritetaan urakoitsijan huoltoautolla, joka välittömästi ottaa voiteluaineet, suodattimet yms. vaaralliset jätteet ja kuljettaa ne suoraan huoltokorjaamolle varastoon. Lisäksi aseman voiteluaineita sisältävät kohteet ja aggregaatin alusta varustetaan ylivuotoaltaalla.

 

Vuotovahingon sattuessa suojattu alue puhdistetaan välittömästi, mikäli sille valuu voitelu- tai polttoaineita ja pilaantuneet maa - ainekset toimitetaan luvan saaneeseen käsittelypaikkaan. Alueella on käytössä 160 litraa imeytysainetta, joka varastoidaan murskausaseman varastossa. Vuodoista ilmoitetaan ympäristölupaa valvovalle viranomaiselle ja palolaitokselle.

 

Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle eikä vesistön läheisyyteen. Lähimmät vesistöt ovat nimettömät lammet lännessä ja idässä noin 250 metrin etäisyydellä.

 

Alueella ei ole viemäröintiä ja päästöjä vesistöön ei tule toiminnasta. Käytetyillä räjähdysaineilla ei ole vaikutusta pohjavesiin. Louhokseen tulevat sade- ja sulamisvedet johdetaan pois louhoksesta louhimalla louhoksen pohja n. 1% kallistuksella nousevaksi.

 

Aggregaatin polttoaine säilytetään suojarakenteisessa säiliössä sekä suojaamalla asemien erilliset laitteet kukin omalla suoja-altaalla. Lisäksi jokainen työyksikkö on varustettu rajakatkaisimella, joka katkaisee virran ja sammuttaa moottorin estäen esim. laitteen vaurioitumisen mahdollisen öljyvuodon tapahtuessa sekä katkaisee öljyn virtauksen esim. katkenneesta öljyputkesta.

 

9.2 Päästöt ilmaan

 

Hakijan mukaan louhinnassa käytettävä porausvaunu on varustettu pölynkeruulaitteella, jonka kuntoa seurataan viikkotarkastuksilla.

 

Murskausasemalla syntyy pölyä kuljetuksissa, murskauksessa sekä seulonnoissa. Murskeen varastoalueen pölypäästöistä ei arvioida olevan haittaa ympäristölle. Tarvittaessa materiaalia kastellaan kesäaikana.

 

Toiminta-alueelle johtava tie on murskepintainen. Tien pölyäminen estetään tarvittaessa kastelemalla.

 

Taulukko 1. Päästöt ilmaan.

 

Päästö vuosittainen päästö (t/a)

Hiukkaset 0,1

Typen oksidit (Nox) 0,82

Rikkidioksidi (SO2) 0,02

Hiilidioksidi (CO2) 55

 

9.3 Melu ja tärinä

 

Hakijan mukaan murskauksessa syntyvän melulla ja tärinällä ei ole vaikutusta lähialueen rakennuksiin syrjäisen sijainnin vuoksi.

 

9.4 Liikenne

 

Hakijan mukaan aseman toiminta - aikana alueelle tulee 10-15 kevyen liikenteen käyntiä vuorokaudessa ja 1-2 raskaan liikenteen käyntiä vuorokaudessa. Liikennettä on arkipäivisin (maanantai - perjantai) klo 6.00 - 22.00 välillä. Mursketta kuljetetaan varastoalueelta maarakennustöihin ympäri vuoden myös silloin kun murskausasema ei ole käytössä.

 

9.6 Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT), ympäristön kannalta parhaat käytännöt (BEP) ja energiatehokkuus

 

Hakijan mukaan päästöjä vähennetään toiminnan sijoittelulla, kaluston kunnolla ja oikealla varustelulla.

 

10. TOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖN

 

Hakijan mukaan alueella ei ole arvokkaita luontokohteita tai arvokkaita maisema - alueita. Tästä syystä toiminnalla ei ole vaikutusta luonnonsuojeluarvoihin. Vaikutuksia pintavesien laatuun torjutaan edellä kuvatuilla toiminnoilla. Alue ei sijoitu pohjavesialueelle, joten vaikutusta maaperään eikä pohjavesiin ole. Alueen läheisyydessä ei sijaitse lähteitä tai kaivoja. Louhintaporauksessa syntyvä pöly kerätään porausvaunun pölynkeräyslaitteella. Murskauksessa muodostuva pöly ei aiheuta haittaa lähimmälle asutukselle sen etäisen sijainnin vuoksi. Kesäaikaan pölyhaittoja voidaan tarvittaessa vähentää kastelemalla kiviaines ja kulkutiet puhtaalla vedellä. Toiminnasta aiheutuva melu ja tärinä eivät aiheuta haittaa ympäristölle syrjäisen sijainnin vuoksi.

 

11. TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU

 

Räjäytystyöstä tehdään aina räjähdeasetuksen mukaiset ilmoitukset viranomaisille. Lisäksi kenttien räjäytys ilmoitetaan asetuksen mukaisilla summerin äänimerkeillä.

 

Louhittaessa tehdään jokaisesta räjäytyskentästä erikseen poraus- ja panostussuunnitelmapöytäkirja kolmena kappaleena, josta yksi kappale jää työmaapäiväkirjaan. Pöytäkirjasta ilmenee jokaisen räjäytettävän kentän räjähdysainemäärä, kentän koko tonneina tai kiintokuutioina, ominaispanostus ja sytytyskaavio. Pöytäkirjaan merkitään lisäksi räjäytyshetki kellonaikoineen.

 

Murskauksesta pidetään työmaapäiväkirjaa. Päiväkirjaan merkitään päivittäin tuotantomäärät sekä laitteiden huollot ja poikkeukselliset tapahtumat kuten onnettomuudet. Kirjanpito on lupaa valvovien viranomaisten saatavilla tarvittaessa.

 

Toimintajaksojen aloittamisesta ja lopettamisesta ilmoitetaan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnalle.

 

Jätteiden toimituksista pidetään kirjaa. Vaarallisten jätteiden toimitusten kuitit säilytetään. Jätteistä pidettävä kirjanpito on ympäristölupaa valvovien viranomaisten saatavilla tarvittaessa. Päästöjä ei mitata, mutta päästöjen määrä pidetään hakemuksen mukaisena tarkkailemalla ja huoltamalla asemien laitteita päivittäin. Poikkeukselliset päästöt merkitään työmaapäiväkirjaan.

 

12. POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINEN

 

Onnettomuusriskiä aiheuttavat polttoaineiden varastointi, voiteluaineiden varastointi, työkoneiden vuotoriski sekä asemien toimintahäiriöt ja mahdolliset tulipalot.

 

Polttoaineiden, voiteluaineiden ja vaarallisten jätteiden varastoinnin sekä työkoneiden varastoinnin aiheuttamaa ympäristöriskiä vähennetään edellä kuvatuilla suojauksilla ja sijoittamalla varastot turvalliseen paikkaan. Asemien toimintahäiriöitä ja muita onnettomuuksia vähennetään päivittäisillä huolloilla ja tarkkailulla.

 

Tarvittaessa asemat pysäytetään, korjataan vika tai poistetaan häiriö. Vuodon sattuessa ryhdytään välittömästi torjuntatoimiin estämällä vuodon jatkuminen sekä imeytetään vuotanut aine imeytysaineeseen tai poistetaan pilaantunut maa - aines. Pilaantunut maa - aines säilytetään 1000 l muovisessa keräilyastiassa, ennen kuin se toimitetaan luvan saaneeseen käsittelypaikkaan.

 

Onnettomuudesta ilmoitetaan välittömästi palolaitokselle ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnalle. Asemalla on näkyvässä paikassa kirjalliset ohjeet ilmoitusten tekemisestä onnettomuustilanteissa. Aseman henkilökuntaa on myös koulutettu toimimaan erilaisissa onnettomuus- ja häiriötilanteissa.

 

13. ALUEEN MAISEMOINTI JA JÄLKIHOITOTYÖT

 

Louhintatoiminnan aikana ei pohja-alueita maisemoida, koska alueita käytetään louhintaan ja murskaustoimintaan sekä varastoalueena.

 

Maisemointi suoritetaan ottotoiminnan päätyttyä kaltevuuteen 1:2 - 2,5. Korkeilla rintauksilla reuna-alueet säilytetään toimintakuntoisina, mikäli ottamistoimintaa alueella jatketaan.

 

Tiivistynyt kenttäalue pehmennetään esim. kauhalla n. 20 - 30 cm syvyyteen ja pintamaat levitetään pohjalle sekä toiminta- ja varastointikentälle siinä vaiheessa, kun ottaminen alueella lopetetaan.

 

Jos pintamaita on vähän, sekoitetaan pintamaista ja hiekasta 0,2 - 0,3 metriä paksu kerros kasvualustaksi.

 

Pohjaa muotoillessa tulisi välttää suuria tasaisia pintoja ja käyttää mieluummin loivia maaston muotoja maiseman luonnonmukaistamiseksi. Metsänistutus tehdään ottamisen kokonaan päätyttyä metsänhoitoyhdistyksen antamien ohjeiden mukaan. Metsän uudistamisessa voidaan käyttää myös luontaista uudistamista.

 

14. LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELY

 

14.1 Lupahakemuksesta tiedottaminen

 

Hakemuksen vireilläolokuulutus on lähetty postitse ottoalueen sisältävään kiinteistöön rajoittuvien kiinteistöjen omistajille sekä lähialueelle sijoittuvien kiinteistöjen omistajille. Hakemusasiakirjat ja vireilläolokuulutus ovat olleet nähtävillä Kiuruveden kaupungin ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän internetsivuilla 12.3. - 20.4.2020.

 

14.2 Lausunnot

 

Hakemuksen johdosta on pyydetty lausunnot Kiuruveden kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristövastuualueelta.

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän terveysvalvontapalvelut on lausunut 6.4.2020 saapuneessa lausunnossaan mm. seuraavaa:

 

"Toiminta sijoittuu varsin etäälle häiriintyvistä kohteista, joten melun, pölyn ja tärinän vaikutukset voidaan arvioida jäävän vähäisiksi. Lähistöllä sijaitsevia talousvesikäytössä olevia kaivoja tai lähteitä ei ole tiedossa.

 

Pölynhallinta tulee ottaa huomioon ja velvoittaa toiminnanharjoittajaa käyttämään tarvittaessa teknisiä ratkaisuja ja kastelua pölyn leviämisen ehkäisemiseksi.

 

Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan meluhaittaa, tulisi toiminnanharjoittaja velvoittaa selvittämään melutaso lähimmissä häiriintyvissä kohteissa.

 

Mikäli lähistöllä on talousvesikäytössä olevia lähteitä tai kaivoja, tulee niiden kunto ja vedenlaatu selvittää.

 

Terveysvalvonnalla ei ole hakemuksista muuta huomautettavaa."

 

Pohjois-Savon ELY-keskus on ilmoittanut sähköpostilla 6.5.2020, että "Pohjois-Savon ELY-keskuksella ei ole huomautettavaa hakemukseen, joten emme anna tästä asiasta lausuntoa."

 

14.3 Muistutukset ja mielipiteet

 

Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.

 

14.4 Vastine

 

Hakija on ilmoittanut 20.5.2020, että Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy:llä ei ole terveydensuojeluviranomaisen lausuntoon lisättävää.

 

Valmistelijan päätösehdotus:

 

15. YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

 

Ympäristölautakunta myöntää 15 vuodeksi Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy:lle maa-aineslain 4 a §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottoon (kokonaisottomäärä 150 000 k-m3 ja vuotuinen ottomäärä noin 10 000 k-m3) tilalla Honkakangas I (263-404-3-38) ottamissuunnitelman (päiväys 18.12.2019, saapunut 19.12.2019) mukaiselle ottamisalueelle (n.10,67 ha) sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan louhintaan ja murskaukseen.

 

Hakemuksessa ja ottamissuunnitelmassa mainitun lisäksi on noudatettava seuraavia määräyksiä:

 

16. LUPAMÄÄRÄYKSET

 

Yleiset lupamääräykset

 

1. Ennen toiminnan aloittamista alueella on pidettävä aloitustarkastus, jossa käydään läpi lupaan liittyvät asiat.

 

2. Ottoalue on merkittävä maastoon niin, että alueen rajat ja alin ottotaso ovat nähtävissä koko ottamistoiminnan ajan. Alimman ottotason merkinnät tulee olla ainakin niissä paikoissa, mistä kulloinkin otetaan. Oton aikana jyrkät ottorintaukset on merkittävä selvästi ja alueella liikkujia on varoitettava kyltein. Ulkopuolisten pääsy toiminta-alueelle on estettävä tarvittaessa puomilla tai vastaavalla järjestelyllä.

 

3. Alin ottotaso on +162 m (N2000). Pohjaveden ylimmän havaitun tason ja alimman ottotason väliin tulee jäädä vähintään 1 m paksuinen häiriintymätön suojamaakerros. Pohjaveden asemaa muuttavaa kaivua tai ottotason (+162 m (N2000)) alapuolisia massanvaihtoja ei sallita.

 

Perustelut: Määräykset 1 - 3 ovat tarpeen tiedonkulun varmistamiseksi ja valvonnan mahdollistamiseksi. Alkutarkastus on tarpeen pitää, jotta varmistutaan, että luvan määräykset ovat selvillä ja määräysten mukaiset toimet on tehty ennen ottotoiminnan jatkamista. Ottamisalueen merkintävaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että ottotoiminta pysyy suunnitelluissa rajoissa. Lisäksi se helpottaa ottamistoiminnan valvontaa ja seurantaa. Jyrkät ottorintaukset on merkittävä kunnolla maastossa liikkuvien turvallisuuden vuoksi. (MaL 11 §, MaA 2 §)

 

4. Kallion louhintaa ja murskausta saa tehdä vuosittain enintään kahden kuukauden ajan. Tuotteiden kuormausta ja kuljetusta saa tehdä ympäri vuoden (lukuun ottamatta viikonloppuja ja arkipyhiä).

 

Toimintaa voidaan harjoittaa hakemuksessa esitettyjen toiminta-aikojen mukaisesti. Päivittäiset toiminta-ajat ovat seuraavat: Toiminnot ovat sallittuja arkipäivisin (ma-pe, ei arkipyhinä)

- poraaminen 7 - 21

- räjäytykset 8 - 18

- rikotus 8 - 18

- murskaaminen 7 - 22

- kuormaukset ja kuljetukset 6 - 22

 

Perustelut: Toiminta-ajat sekä vuotuinen toiminta-aika ovat hakijan esittämiä. (YSL 52 §, NaapL 17 §, Vna 800/2010 8 §, MaL 11 §)

 

5. Kivenmurskaamotoiminnan jokaisen toimintajakson käynnistymisestä ja kestosta on ilmoitettava etukäteen (vähintään viikkoa ennen) luvan valvojalle. Samalla on myös ilmoitettava louhinta- ja murskaustyöstä vastuussa olevan tahon yhteystiedot.

 

Perustelut. Haitalliset ympäristö-, terveys- ja viihtyisyysvaikutukset on estettävä ennalta tai, jos se ei ole mahdollista, niin haitat on minimoitava ja torjuntatoimet on aloitettava mahdollisimman joutuisasti. Ilmoittaminen viranomaisille on tarpeen tiedonkulun varmistamiseksi sekä valvonnan ja viranomaisen ohjeiden antamisen mahdollistamiseksi. (YSL 6-7, 16-17, 52, 66, 133 ja 134 §, VNa 800/2010 12 §)

 

Melu, tärinä, hiukkaset ja pöly

 

6. Toiminnan tulee tapahtua siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän melua ympäristöön. Murskauslaitteisto on sijoitettava teknisten mahdollisuuksien mukaan toiminta-alueen alimmalle kohdalle. Varastoitava louhe ja murskeen varastokasat tulee sijoittaa siten, että ne toimivat meluesteinä lähiasutuksen suuntaan.

 

Koneiden ja laitteiden kunnossapidosta on huolehdittava. Toiminta-alueella siirtokuljetusmatkat on suunniteltava mahdollisimman lyhyiksi. Kivenmurskaamon melua tulee torjua koteloinnein, kumituksin tai muilla vastaavilla ääniteknisillä parhailla meluntorjuntatoimilla.

 

7. Toiminnasta aiheutuva melutaso ei saa asumiseen käytettävillä alueilla ulkona ylittää päiväajan (klo 7-22) keskiäänitasoa LAeq 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 dB. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla toiminnasta aiheutuva päiväajan (klo 7-22) keskiäänitaso (LAeq) ei saa ylittää 45 dB eikä yöohjearvoa 40 dB.

 

Tarvittaessa toiminnanharjoittajan tulee tehdä melumittaukset lähimmässä häiriintyvässä kohteessa Pitkäaho (263-404-3-13). Mittausten tekijällä tulee olla riittävä kokemus ja asiantuntemus melumittauksista. Mittaustulokset tulee toimittaa luvan valvojalle. Jos melu sisältää iskumaista tai kapeakaistaista melua, mittaustulokseen on lisättävä 5 dB ennen sen vertaamista asetettuun raja-arvoon.

Perustelut: Määräyksessä on annettu raja-arvot melutasolle, joka toiminnasta saa aiheutua ilman, että se aiheuttaisi terveyshaittaa lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Melutasorajat perustuvat asetukseen 800/2010, jossa melutason ohjearvot on säädetty raja-arvoiksi. Melumittaus on tarpeen, jotta saadaan selville laitoksen melutaso. Mittaustulosten perusteella voidaan arvioida tarvetta lisätä meluntorjuntatoimia tai muuttaa toimintaa muutoin. Mittaustulosten luotettavuuden kannalta on tarpeen, että mittauksista vastaa ulkopuolinen taho, jolla on riittävät edellytykset mittausten tekemiseen. (YSL 6-7, 8, 49, 52 ja 62 §, VNp 993/1992, VNa 800/2010 7 ja 13 §, MaL 11 §, MaA 2 §)

 

8. Räjäytysten aiheuttama tärinä ei saa aiheuttaa ympäristön rakennusten ja rakennelmien vaurioitumista. Luvan haltijan tulee ennen toiminnan aloittamista selvittää räjäytyksistä aiheutuvan tärinän johtavuus sekä selvittää lähikiinteistöjen katselmustarve toiminnan eri aikoina ja varmistaa sopivien räjähdysaineiden ja niiden määrien käyttö. Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan tärinästä syntyviä haittoja, tulee toiminnanharjoittajan selvittää tärinän voimakkuus mittauksin häiriintyvässä kohteessa. Mittausten tekijällä tulee olla riittävä kokemus ja asiantuntemus tärinämittauksista. Mittaustulokset tulee toimittaa luvan valvojalle. Kallion räjäytyksistä on ilmoitettava vähintään viikkoa ennen 700 metrin säteellä oleville lähikiinteistöjen omistajille sekä tilan Pitkäaho (263-404-3-13) omistajille. Lähiasutukselle on myös tiedotettava louhinta- ja murskaustyöstä vastuussa olevan tahon yhteystiedot.

 

Räjäytystöissä on noudatettava sitä huolellisuutta ja varovaisuutta, mitä räjäytysainelainsäädännössä siitä erikseen säädetään.

 

Perustelu: Määräys on tarpeen tärinästä aiheutuvien haittojen ennalta ehkäisemiseksi ja haittojen vähentämiseksi. Määräys on annettu omaisuudelle mahdollisesti syntyvien vahinkojen selvittämiseksi. Ympäristön pilaantumisesta ei ympäristönsuojelulain mukaan saa aiheutua vahinkoa tai haittaa omaisuudelle. Tärinämittaukset ovat tarpeen, jotta saadaan selville laitoksesta aiheutuvan tärinän voimakkuus, jos sen epäillään aiheuttavan haittaa. Mittaustulosten perusteella voidaan arvioida tarvetta lisätä tärinän leviämisen torjuntatoimia tai muuttaa toimintaa muutoin. Mittaustulosten luotettavuuden kannalta on tarpeen, että mittauksista vastaa ulkopuolinen taho, jolla on riittävät edellytykset mittausten tekemiseen. Otto-alueen (louhinta) etäisyys lähimpään asuinrakennukseen on noin 1500 metriä. (YSL 52, 62 §, NaapL 17, 18 §)

 

9. Toiminnasta aiheutuvien hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus ulkoilmassa alueilla, joilla asuu tai oleskelee ihmisiä, ei saa ylittää vuorokausikeskiarvona 50 µg/m3. Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan ilmalaadun heikentymistä lähimmissä häiriintyvissä kohteissa, tulee toiminnanharjoittajan luvanvalvojan määräyksestä selvittää hiukkaspitoisuusmittauksin toiminnasta aiheutuvan pölyn leviäminen toimintajaksojen aikana. Hiukkaspitoisuuksien mittaussuunnitelma tulee toimittaa etukäteen luvanvalvojalle hyväksyttäväksi. Mittausten tekijällä tulee olla riittävä kokemus ja asiantuntemus mittauksista. Mittaustulokset tulee toimittaa luvanvalvojalle.

 

10. Pölylähteet on teknisten mahdollisuuksien mukaan sijoitettava toiminta-alueen alimmalle kohdalle. Maa-ainesten varastointi ja käsittely sekä alueet, joilla työkoneet ja kuljetuskalusto liikkuvat, tulee hoitaa niin, että haitallinen pölyäminen voidaan tehokkaasti estää. Pölyämisen estämiseksi murskaamossa on mahdollisuuksien mukaan käytettävä koteloituja kuljettimia ja kastelua. Myös toiminta-alueen teitä ja tuotekasoja on tarvittaessa kasteltava pölyämisen estämiseksi. Kallion porauksessa on käytettävä pölynsidontalaitteistolla varustettua poravaunua tai muuta pölyn leviämisen estämisen kannalta parasta käyttökelpoista tekniikkaa.

 

Perustelut: Määräyksillä 9 - 10 varmistetaan, että toiminnan aiheuttamasta pölystä ei aiheudu lähikiinteistöillä terveyshaittaa tai kohtuutonta viihtyvyyshaittaa. Mittaustulosten perusteella voidaan arvioida tarvetta lisätä pölyntorjuntatoimia tai muuttaa toimintaa muutoin. Pölyntorjunnan on oltava tehokasta myös ajanjaksoina, jolloin veden käyttäminen pölyntorjunnassa ei ole mahdollista. (YSL 8, 17, 49, 52 ja 62 §, NaapL 18 §, VNa 800/2010 4, 5 ja 13 §, MaL 11 §, MaA 2 §)

 

Maaperän sekä pohja- ja pintavesien suojaaminen

 

11. Alueelle ei saa tuoda muualta maa-aineksia ilman valvontaviranomaisen suostumusta.

 

12. Toiminnasta ei saa aiheutua pohjaveden ja maaperän pilaantumisen vaaraa. Haitta-aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä parasta käyttökelpoista tekniikkaa käyttäen.

 

13. Tukitoiminta-alueiden maarakenteet on tiivistettävä siten, että polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estetty. Poltto- ja voiteluaineiden sekä kemikaalien varastointi- ja käsittelyalueiden on oltava nesteitä läpäisemättömiä ja reunoiltaan korotettuja.

 

14. Työkoneiden ja aggregaatin polttoainesäiliöt ja -putket on sijoitettava suoja-alueille. Suojarakenteeksi käy 50 cm paksu savesta tai siltistä rakennettu tiivis maakerros tai 0,5 mm vahvuinen polttoainetta kestävä muovi, jonka päälle tulee 20 cm:n maakerros tai muu vastaava tiivis rakenne sekä varustaa reunakorokkeella tai vastaavalla. Suoja-alueiden alapuolinen perusmaa on tasattava ja siitä on poistettava sellaiset kivet, jotka voisivat rikkoa muovin.

 

Suoja-alueet tulee rakentaa riittävän laajaksi, jotta vahinkotilanteessa öljyt ja kemikaalit on mahdollista kerätä talteen. Polttoainesäiliöiden suoja-alueen (reunakorokkeen tai -vallin sisäpuolisen alueen) on ulotuttava vähintään metrin etäisyydelle alueilta, joilla käsitellään (mukaan lukien muun muassa säiliöiden täyttöletkut) tai joilla varastoidaan polttoaineita. Suojarakenteet on pidettävä kunnossa ja niiden kunto on tarkistettava päivittäin.

 

15. Murskausaseman öljyä sisältävät alueet tulee suojata vähintään 50 cm paksulla tiiviillä maa-aineskerroksella (savi tai siltti) tai vastaavalla. Suoja-alueet on varustettava reunakorokkeella tai -vallilla. Suoja-alueen tulee olla niin laaja, että vuodot maaperään eivät ole mahdollisia.

 

16. Polttoainesäiliöiden on oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma-altaallisia säiliöitä. Kaikissa käytettävissä polttoainesäiliöiden jakelulaitteistoissa tulee olla ylitäytönesto ja laponesto. Säiliöiden täyttöputket ja jakelulaitteet on oltava lukittuna, kun alueella ei työskennellä. Säiliöiden täytöt on tehtävä valvotusti.

 

17. Koneiden huoltotoimenpiteet tulee pääsääntöisesti tehdä muualla kuin toiminta-alueella. Mikäli alueella on tarpeen tehdä koneiden huoltoja, tulee käyttää imeytysmattoja tai vastaavia alustoja, jotka estävät polttonesteiden pääsyn maaperään. Alueella ei saa tarpeettomasti säilyttää koneita tai laitteita.

 

18. Voiteluaineet ja muut ympäristölle vaaralliset aineet on varastoitava tiiviissä astioissa katetussa tilassa, jonka lattia on tiivis ja voiteluaineita kestävä ja joka on varustettu korotetuilla reunoilla siten, että vuodot eivät pääse maaperään ja ne voidaan kerätä talteen. Asiattomien pääsy varastoon on estettävä lukitsemalla varasto silloin, kun alueella ei ole toimintaa. Voiteluaineiden tilapäinenkin varastointi suojaamattomalla paikalla on kielletty.

 

Perustelut: Määräykset 11 - 18 ovat tarpeen maaperän sekä pohja- ja pintaveden pilaantumisen estämiseksi. Koneiden ja ajoneuvojen huoltojen yhteydessä, polttonesteitä varastoitaessa, polttoainesäiliöitä täytettäessä tai ajoneuvoja ja työkoneita tankatessa maahan voi päästä valumaan aineita, jotka pilaavat maaperää ja aiheuttavat pohjaveden pilaamisvaaran. Myös voiteluaineita ja muita kemikaaleja voi päästä maaperään ja pohjaveteen, jos niitä ei varastoida tiivispohjaisessa varastossa (YSL 7, 8, 16, 17, 19 ja 52 §, VNa 800/2010 9 §)

 

19. Ottotoiminta on toteutettava niin, että sade- ja valumavedet eivät pääse merkittävässä määrin lammikoitumaan alueelle. Toiminta-alueelta tulevat sade- ja hulevedet tulee johtaa maastoon laskeutusaltaan kautta niin, että ne eivät heikennä alapuolisen vesistön tilaa. Laskeutusaltaan kunto on tarkastettava säännöllisesti ja altaan sakka on tyhjennettävä tilavuuden täyttyessä.

 

Perustelu: Määräyksellä varmistetaan, että louhosalueen sade- ja sulamisvesistä ei aiheudu ympäristön pilaantumista. Toiminta-alueelta tulevista sade- ja sulamisvesistä voi aiheutua haittaa laskuojien ja lähivesistön vedenlaadulle. (YSL 7, 8, 16, 17 ja 52 §, VNa 800/2010 10 §)

 

Jätehuolto

 

20. Toimintaa on harjoitettava siten, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Jätehuolto on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu ympäristön roskaantumista, maaperän pilaantumista eikä haittaa terveydelle eikä ympäristölle. Hyödyntämiskelpoiset jätteet on kerättävä erilleen muista jätteistä ja toimitettava luvan omaavaan vastaanottopaikkaan Jätteitä ei saa polttaa eikä haudata.

 

21. Vaaralliset jätteet on säilytettävä suljetussa ja katetussa tilassa erillään muista jätteistä ja toisistaan, niiden säilytykseen soveltuvissa varoaltain varustetuissa astioissa tai tiiviillä reunakorokkein varustelulla alustalla niin, että vuototilanteissa vaaralliset jätteet saadaan kerättyä talteen. Jäteastioissa tulee olla merkintä jätteiden laadusta ja vaarallisuudesta.

 

22. Kertyneet jätteet on toimitettava alueelta pois jokaisen toimintajakson päätyttyä käsiteltäväksi luvan omaavaan laitokseen. Jätteistä on pidettävä kirjaa, josta ilmenee niiden määrä, laatu sekä toimitusaika ja - paikka. Vaarallisia jätteitä luovutettaessa on jätteiden siirrosta laadittava siirtoasiakirja, josta ilmenee valtioneuvoston jätteistä antaman asetuksen (179/2012) mukaiset tiedot.

 

23. Toiminta-alueella syntyvät käymäläjätteet on käsiteltävä asianmukaisesti.

 

Perustelut: Määräyksillä 20 - 23 vähennetään pohjaveden ja maaperän pilaantumisriskiä sekä ehkäistään roskaantumista (YSL 7, 8, 16, 17, 52, 58 ja 66 §, JäteL 8, 12-13, 15-17, 72-73, 118-121 §, Jäteasetus (Vna 179/2012) 7-9, 11, 17, 20 §, VNa 800/2010 11 §, MaL 11 §, MaA 2 §)

 

24. Luvan saajan on noudatettava hakemuksessa esitettyä (18.12.2019) kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa. Jätehuoltosuunnitelmaa on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava viiden vuoden kuluttua tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Arvioinnista on ilmoitettava valvovalle viranomaiselle.

 

Perustelut: Kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma on tarpeen kaivannaisjätteen käsittelemiseksi asianmukaisesti. (YSL 114 §, MaL 5 a §)

 

Häiriö- ja poikkeustilanteet sekä toiminnan tarkkailu ja raportointi

 

25. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa tekniikan kehittymistä ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi varauduttava ottamaan käyttöön toiminnan kannalta parhaan tekniikan mukaisia mahdollisimman kehittyneitä ja tehokkaita laitteita sekä työmenetelmiä.

 

26. Luvan haltijalla tulee olla toimintasuunnitelma vahinkotapausten varalle. Vahinkotapauksista, kuten poltto- tai voiteluainevuodoista, on välittömästi ilmoitettava valvovalle viranomaiselle, pelastusviranomaiselle ja Pohjois-Savon ELY-keskukselle. Ympäristöön päässeet polttoaineet ja muut ympäristölle haitalliset aineet on kerättävä välittömästi talteen. Öljyvuotojen varalta on oltava käytössä imeytysainetta ja säilytyspaikka öljyyntyneelle maa-ainekselle pohjavesialueen ulkopuolella. Alueella tulee olla varattuna koko ajan öljyn torjuntaan tarkoitettua imeytysainetta. Onnettomuus- ja häiriötilanteita varten toiminta-alueella on oltava riittävä alkusammutus- ja vuotojen torjuntakalusto. Laitteiden läheisyydessä on oltava hätäkytkimet sekä ohjeet menettelystä vuotoja tulipalotapauksissa. Ulkopuolisten pääsy toiminta-alueelle tulee tarvittaessa estää.

Perustelut: Määräyksillä 25 ja 26 ehkäistään haitallisia ympäristövaikutuksia. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista ja sen mukaan käytettävä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (YSL 6-7, 16, 17, 52, 53, 66, 133 ja 134 §, VNa 800/2010 12 §, MaL 11§, MaA 2 §)

 

27. Mikäli toiminnasta epäillään aiheutuvan pohjaveden pilaantumista, tulee toiminnanharjoittajan luvanvalvojan määräyksestä selvittää laatunäyttein pohjaveden laatu talousvesikäytössä olevissa kaivoissa tai lähteissä. Näytteiden ottosuunnitelma tulee toimittaa etukäteen luvanvalvojalle hyväksyttäväksi. Näytteiden ottajalla ja tutkijalla tulee olla riittävä kokemus ja asiantuntemus tutkimuksista.

 

Tarkkailusta on pidettävä kirjaa. Tarkkailun tuloksista on raportoitava valvovalle viranomaiselle ja Pohjois-Savon ELY-keskukselle.

 

Perustelut: Määräyksellä varmistetaan, että toiminta ei vaikuta lähimpien talousvesikäytössä olevien kaivo- ja lähdevesien pinnankorkeuteen tai laatuun. Ympäristönsuojelulain 5 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toiminnan ympäristövaikutuksista ja -riskeistä. (YSL 6, 7, 8, 14, 15, 16, 17, 52, 53, 62, 64, 65 ja 66§)

 

28. Luvan saajan tulee esittää ennen toiminnan aloittamista suunnitelma pintavesien tarkkailusta. Pintavesien tarkkailu tulee tehdä valvovan viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman mukaisesti ennen toiminnan aloittamista ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Viranomainen voi tarvittaessa määrätä tiheämmästä näytteenotosta. Tarkkailutulokset tulee toimittaa tiedoksi valvovalle viranomaiselle, Pohjois-Savon ELY-keskukselle, terveydensuojeluviranomaiselle sekä vaikutusalueen piirissä oleville kiinteistöille.

 

Perustelut: Toiminta-alueelta tulevista sade- ja sulamisvesistä voi aiheutua haittaa laskuojien ja lähivesistön vedenlaadulle. Laskeutusaltaan toimintaa tulee tarvittaessa tehostaa, jos toiminnan vesistöseurannan yhteydessä tarvetta ilmenee. (YSL 6-7, 16-17, 52, 66, 133 ja 134 §, VNa 800/2010 12 §, MaL 11§, MaA 2 §)

 

29. Luvan saajan on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä toimitettava valvovalle viranomaiselle laitoksen edellistä vuotta koskeva raportti, josta käyvät ilmi seuraavat tiedot:

 

- Räjäytysten määrät ja päivämäärät

- Murskauslaitoksen toimintapäivät ja kokonaiskäyttötunnit

- Tiedot tuotteiden määristä

- Käytettyjen polttoaineiden sekä pääraaka-aineiden määrät

- Toimenpiteet melu- ja pölyhaittojen ehkäisemiseksi

- Jätteiden määrä, varastointitapa ja toimituspaikat

- Tiedot mahdollisista häiriötilanteista ja niiden aikana syntyneistä päästöistä.

 

Yhteenvedon perusteena oleva kirjanpito on säilytettävä vähintään kolme vuotta.

 

Perustelut: Raportointi- ja kirjanpitomääräykset ovat tarpeen valvontaa varten. (YSL 8 ja 62 §, JäteL 12, 118-119 §, JäteA 20 §)

 

30. Luvan haltijan on ilmoitettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä edellisenä vuonna otetut maa-ainesmäärät ja laatu lupaviranomaiselle Notto-tietokantaan.

 

Perustelut: Luvan haltijan on maa-aineslain 23 a §:n mukaisesti ilmoitettava lupaviranomaiselle edellisenä vuonna otettujen maa-ainesten määrä ja laatu. (MaL 11, 23 §, MaA 9 §)

 

31. Ainesten ottamisen valvonnasta veloitetaan vuosittain tarkastusmaksu, jonka suuruus perustuu kunakin vuonna voimassa olevaan maa-ainestaksaan. Vuotuiseen ottomäärään perustuvassa valvontamaksussa vuotuisena ottomääränä käytetään 10 000 m3-ktr.

 

Perustelut: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän asiakasmaksujen 2020 mukainen valvontamaksu määräytyy seuraavasti: Arvioidun vuotuisen ottomäärän mukaan 0,035 €/m3, kuitenkin vähintään 180 €.

 

Toiminnan lopettaminen

 

32. Toiminnan pysyvästä tai pitkäaikaisesta lopettamisesta tai toiminnan oleellisesta muuttumisesta on hyvissä ajoin ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mikäli maa-ainesten ottotoiminnan yhteydessä ilmenee jotain sellaista, mikä estää maa-ainesten oton hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti, luvan haltijan on viipymättä ilmoitettava asiasta valvovalle viranomaiselle. Tätä lupaa ei voida siirtää kolmannelle osapuolelle ilman lupaviranomaisen hyväksyntää.

 

33. Ottotoiminnan jälkeen alue on siistittävä niin, että sinne ei jää jätettä, romua tai muuta sinne kuulumatonta ainetta tai tavaraa. Mahdolliset varastokasat on sijoitettava alueelle siten, että ne eivät estä alueen jälkihoitoa. Mikäli alueelle ei esitetä hyväksytysti muuta käyttötarkoitusta, on alue palautettava metsämaaksi siementämällä ja istuttamalla puusto. Jos toiminta alueella ei jatku enää tämän lupakauden jälkeen, tulee luvan haltijan esittää 31.12.2034 mennessä maa-ainesviranomaiselle hyväksyttäväksi lopullinen, yksityiskohtainen alueen jälkihoitosuunnitelma.

 

34. Päätös on voimassa 15 vuotta, 30.6.2035 saakka. Alue tulee olla kokonaisuudessaan maisemoitu viimeistään luvan päättymispäivämäärään mennessä. Maisemointitöiden suorittamisesta tulee tehdä ilmoitus ympäristölautakunnalle lopputarkastuksen pitämiseksi.

 

Perustelut: Määräykset 32 - 34 ovat tarpeen tiedonkulun varmistamiseksi ja valvonnan mahdollistamiseksi. Alueen siistimisellä ehkäistään roskaantumista. Luvassa hyväksytään pääpiirteet alueen maisemoimiseksi oton jälkeen. Yksityiskohtainen suunnitelma on esitettävä viranomaiselle ennen lopullista maisemointia, jotta mm. alueen turvallisuus louhintatoiminnan jälkeen voidaan varmistaa. Siinä hyväksytään myös mm. alueen metsittämiseen liittyvät suunnitelmat. Samalla varmistetaan myös, että toiminnan vaikutukset maisemaan jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Maisemoinnista ilmoittaminen on tarpeen töiden suorittamisen valvomiseksi. (YSL 52, 94 ja 170 §, JäteL 72 §, MaL 10 - 11§, 13 - 14 §, MaA 7 - 8 §)

 

17. VASTAUS YKSILÖITYIHIN VAATIMUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN

 

Lausunnossa esitetyt seikat on huomioitu soveltuvin osin lupamääräyksissä. Vastauksessa otetaan kantaa lausunnossa olleisiin ympäristölupaan liittyviin asioihin.

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristöterveysvalvonnan lausunto:

 

Lupamääräykset 6 - 7 on annettu meluhaittojen estämiseksi.

 

Lupamääräykset 9 - 10 on annettu pölyhaittojen estämiseksi.

 

Lupamääräykset 12 ja 27 on annettu pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi.

 

18. LUVAN VOIMASSAOLO

 

Lupa on voimassa 15 vuotta, eli 30.6.2035 saakka.

 

Perustelut: Maa-aineslupa ja ympäristölupa on haettu 15 vuodeksi. MAL 4a §:n ja YSL 47a §:n mukaisesti samaa hanketta koskevat maa-aines- ja ympäristölupa on käsiteltävä yhdessä ja päätettävä samalla päätöksellä. MAL 4a §:n ja YSL 47a §:n mukaisen luvan voimassaoloon sovelletaan MAL 10 §:n mukaista voimassaoloa. Maa-aineslain 10 §:n 2 mom. mukaisesti maa-aineslupa voidaan myöntää erityisestä syystä 15 vuodeksi soran ja hiekan ottoon sekä 20 vuodeksi kalliokiven ottoon. Erityisenä syynä voidaan pitää mm. sitä, että alue on syrjäinen.

 

19. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT

 

19.1 Maa-aineslain mukaiset perustelut

 

Luvan myöntämisen edellytykset

 

Maa-aineslain (555/1981) 6 §:n mukaan lupa ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos ottaminen ei ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa ja jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty. Asiaa harkittaessa on otettava huomioon myös lupamääräysten vaikutus.

 

Maa-aineslain 3 §:ssä säädetään ainesten ottamisen rajoituksista.

 

Maa-ainesten ottamisesta ei saa aiheutua 1) kauniin maiseman kuvan turmeltumista, 2) luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, 3) huomattavia tai laajalle ulottuvia muutoksia luonnonolosuhteissa tai 4) tärkeän tai muun vedenhankintaan soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella on lisäksi katsottava, ettei ottaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen eikä turmele kaupunki- tai maisemakuvaa. Maa-aineksia ei saa ilman erityistä syytä ottaa meren tai vesistön rantavyöhykkeeltä, ellei aluetta ole asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa osoitettu tätä tarkoitusta varten.

 

Yleiset perustelut lupapäätökselle

 

Maa-ainesten ottamiseen Honkakangas I-tilalla on esitetty asianmukainen ottamissuunnitelma (saapunut 19.12.2019) jossa on tarvittavassa laajuudessa esitetty alueella vallitsevat luonnonolosuhteet, otettavan kiviaineksen määrä ja laatu sekä ottamistoiminnan vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin.

 

Ottamistoiminta Honkakangas I-tilalla ei ole ristiriidassa maa-aineslain 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Kun toiminnassa noudatetaan ottamissuunnitelmassa esitettyä ja lupamääräyksissä vaadittuja suojaustoimia ei toiminta aiheuta vaaraa pohjavedelle, asutukselle tai ympäristölle. Pohjois-Savon maakuntakaavassa 2030 ottamisalueelle ei ole esitetty aluevarauksia. Alueella ei ole kuntatason kaavoja (asemakaava, yleiskaava). Alueella ei ole tiedossa uhanalaisia eläin- tai kasvilajeja tai erityisiä luonnonarvoja eikä sen välittömään läheisyyteen sijoitu luonnon- suojelualueita tai Natura 2000-verkostoon kuuluvia alueita. Suunnitellussa laajuudessa (ottamisalue 10,67 ha, ottamismäärä 15 vuoden aikana 150 000 k-m3) ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemakuvaan jää vähäiseksi, kun ottaminen toteutetaan ottamissuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti. Maa-ainekset otetaan alueelta mahdollisimman tehokkaasti. Alue sijaitsee maa- ja metsätalousvaltaisella alueella. Ottoalue on olemassa olevaa maa-aineksen ja kallionottoaluetta.

 

Lähin häiriintyvä kohde, asuinrakennus tilalla Pitkäaho (263-404-3-13) on n. 1,5 km:n etäisyydellä Honkakankaan ottoalueesta luoteeseen, ottoalueelle Kalliokyläntieltä tulevan tien liittymässä. Asutuksen ja ottamisalueen väli on metsää.

 

Toiminta-alue ei sijaitse pohjavesialueella eikä alueella sijaitse pohjaveden tarkkailuputkia. Alueen läheisyydessä ei sijaitse kaivoja eikä lähteitä. Toiminta-alueen koillispuolella n. 3,9 km:n etäisyydellä on Kangaslammen 2-luokan pohjavesialue (0826305). Kalliolouhoksen pohjalle tulee vettä, mutta hakija on selvittänyt Itä-Suomen aluehallintovirastolta, että toiminta ei edellytä vesilain mukaista lupaa.

 

Toiminta-alue on suojellulla valuma-alueella, Rautalammin reitti Kuhakosken yläpuolisessa vesistössä, MUU090023. Lähimmät vesistöt ovat nimettömät lammet lännessä ja idässä noin 250 metrin etäisyydellä sekä toiminta-alueelta n. 2,3 km itään päin oleva Löytänänjärvi.

Ottoalueen läheisyydessä ei sijaitse herkästi häiriintyviä kohteita kuten kouluja, päiväkoteja tai hoitolaitoksia.

 

Suunnittelualueella tai sen vaikutusalueella ei ole luonnonsuojelualueita eikä Natura 2000-verkostoon kuuluvia alueita. Palokangas 1 ja Palokangas 2 yksityiset luonnonsuojelualueet ovat n. 1,2 km koilliseen toiminta-alueesta. Toukkasuo-Huttusuon Natura-alue sijaitsee n. 1,7 km toiminta-alueelta luoteeseen. Ottoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse metsälain 10 §:n mukaisia metsälakikohteita (esim. lähteitä tai puroja). Hankealueeseen ei liity geologisesti merkittäviä erikoisia luonnonesiintymiä. Alueella ei ole myöskään muinaismuistoja tai rakennusperintökohteita. Lähimmät muinaisjäännökset sijaitsevat n. 5 kilometrin päässä Koivujärven rannalla.

 

Asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä maa-ainesten ottaminen ole ristiriidassa maa-aineslain 6 §:ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa. Lupa voidaan näin ollen myöntää.

 

Maa-aineslain 10 §:n 2 mom. mukaisesti maa-aineslupa voidaan myöntää erityisestä syystä 15 vuodeksi soran ja hiekan ottoon sekä 20 vuodeksi kalliokiven ottoon. Erityisenä syynä voidaan pitää mm. sitä, että alue on syrjäinen.

 

19.2 Ympäristönsuojelulain mukaiset perustelut

 

Lupaharkinnan perustelut

Ympäristönsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ympäristölupa myönnetään, jos toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. Ympäristönsuojelulain 49 §:n mukaan ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta, asetettavat lupamääräykset ja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessä muiden toimintojen kanssa 1) terveyshaittaa, 2) merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, 3) ympäristönsuojelulain 16 - 18 §:ssä kiellettyä seurausta (maaperän ja pohjaveden pilaamiskielto) 4) erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella tai 5) eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

 

Ympäristönsuojelulain 12 §:n mukaan luvanvaraista toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. Lisäksi alueella, jolla on voimassa maakuntakaava tai oikeusvaikutteinen yleiskaava, on katsottava, ettei toiminnan sijoittaminen vaikeuta alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä ympäristönsuojelulain 11 §:ssä säädetään. Ympäristönsuojelulain 11 §:n mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminta on mahdollisuuksien mukaan sijoitettava siten, ettei toiminnasta aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa ja, että pilaantumista voidaan ehkäistä.

 

Eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan muun muassa kiinteistöä tai rakennusta ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista, kuten esimerkiksi pölystä, hajusta tai melusta. Saman lainkohdan toisen momentin mukaan on rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen ajankohta sekä muut vastaavat seikat.

 

Ympäristönsuojelulain 52 §:n mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset pilaantumisen ehkäisemiseksi: 1) päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta, päästöpaikan sijainnista; 2) maaperän ja pohjavesien pilaantumisen ehkäisemisestä; 3) jätteistä sekä niiden määrän ja haitallisuuden vähentämisestä; 4) toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; 5) toiminnan lopettamisen jälkeisestä alueen kunnostamisesta ja päästöjen ehkäisemisestä sekä muista toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista; 6) muista toimista, joilla ehkäistään tai vähennetään ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan.

 

Ympäristöluvan myöntämisen edellytykset

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta voi myöntää ympäristöluvan, koska hakemuksen mukainen kalliokiviaineksen louhinta- ja murskaustoiminta voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti, kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä.

 

Alueen kaavoitus ei aseta estettä luvan myöntämiselle. Ottoalueen ympäristö on pääosin maa- ja metsätalousmaata. Ottoalueen läheisyydessä ei sijaitse luonnonsuojelualueita. Alueella ei ole tiedossa uhanalaisten, harvinaisten tai erityistä suojelua vaativien eliölajien esiintymiä tai vastaavia luontotyyppejä. Ottoalueella ei ole rakennus- tai kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita.

 

Toiminta ei sijoitu luokitellulle pohjavesialueelle. Hakemuksessa ja lupamääräyksissä esitettyjä pohjaveden pilaantumisen estämiseksi tehtävien toimien mukaisesti toimittaessa, ei toiminnasta aiheudu ympäristönsuojelulain 17 §:ssä kiellettyä seurausta. Lupapäätöksessä on annettu määräyksiä kaivojen ja lähteiden sijainnin selvittämisestä sekä pinnantason ja vedenlaadun tarkkailusta.

 

Lähin häiriintyvä kohde, asuinrakennus tilalla Pitkäaho (263-404-3-13) on n. 1,5 km:n etäisyydellä Honkakankaan ottoalueesta luoteeseen, ottoalueelle Kalliokyläntieltä tulevan tien liittymässä. Asutuksen ja ottamisalueen väli on metsää. Ns. muraus-asetuksen (Vna 800/2010) vähimmäisetäisyysvaatimus (300 m) täyttyy ja louhinnan sijoittuminen alueelle on mahdollista.

 

Lupamääräyksissä on kiinnitetty erityisesti huomiota toiminnasta lähialueelle aiheutuvien kohtuuttomien melu-, pöly-, hiukkas- ja tärinähaittojen sekä pinta- ja pohjaveden sekä maaperän pilaantumisen ehkäisemiseen. Meluhaittojen ehkäisemiseksi on annettu määräys enimmäismelutasosta sekä melun mittaamisesta tarvittaessa, mikäli epäillään melutason ylittyvän. Pöly- ja hiukkashaittojen ehkäisemiseksi on annettu määräys pölyntorjuntatoimista sekä pölynleviämisen mittaamisesta tarvittaessa. Tärinästä aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi varmistamiseksi on annettu määräys tärinämittauksista sekä lähikiinteistöjen katselmuksista. Pintavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi on annettu määräys toiminta-alueelta tulevien sade- ja hulevesien käsittelystä laskeutusaltaassa. Alueet, joilla käsitellään tai varastoidaan maaperän pilaantumista aiheuttavia aineita, on määrätty suojattavaksi öljyä pidättävillä rakenteilla.

 

Lupamääräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski. Toimittaessa hakemuksessa esitetyn ja tämän luvan määräysten mukaisesti toiminnan voidaan katsoa olevan parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaista toiminnan sijaintipaikan olosuhteissa. Annettujen lupamääräysten mukaan toimintaa tai siihen liittyviä suojaustoimenpiteitä on myös mahdollista tarkistaa tai muuttaa, jos mittaustulosten perusteella havaitaan siihen tarvetta.

 

Kun otetaan huomioon toiminnasta aiheutuvien päästöjen ehkäiseminen ja rajoittaminen, toiminnasta ei ennalta arvioiden aiheudu luvan myöntämisen esteenä olevaa terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, erityisten luonnonolosuhteiden vaarantumista, yleiseltä kannalta tärkeän virkistys- tai muun käyttömahdollisuuden vaarantumista ympäristössä tai kohtuutonta rasitusta naapuritiloilla. Edellytykset luvan myöntämiselle ovat olemassa.

 

Toiminta-alue on suojellulla valuma-alueella, Rautalammin reitti Kuhakosken yläpuolisessa vesistössä, MUU090023. Lähimmät vesistöt ovat nimettömät lammet lännessä ja idässä noin 250 metrin etäisyydellä sekä toiminta-alueelta n. 2,3 km itään päin oleva Löytänänjärvi. Löytänänjärven ekologista tilaa ei ole luokiteltu.

 

Honkakankaan ottoalue on Kymijoen vesistön (14) Rautalammin reitin (14.7) Koivujärven valuma-alueen (14.75) Lehmipuron valuma-alueella (14.759). Päätöksen mukainen toiminta annetut lupamääräykset huomioiden ei ennalta arvioiden vaaranna Kymijoen- Suomenlahden vesienhoitoaluetta koskevan vesienhoitosuunnitelman pinta- ja pohjavesiä koskevia tavoitteita (Laki vesienhoidon järjestämisestä 1299/2004).

 

20. LUPAA ANKARAMMAN ASETUKSEN NOUDATTAMINEN

 

Jos asetuksella annetaan tätä lupaa ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta noudatettava. (YSL 70 §)

 

21. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

 

Tämä päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, jos päätökseen ei haeta muutosta. (YSL 198 §)

 

22. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET

 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014)

Ympäristönsuojeluasetus (713/2014)

Jätelaki (646/2011)

Jäteasetus (Vna 179/2012)

Laki eräistä naapuruussuhteista (NaapL 26/1920)

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010)

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992)

Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (79/2017)

Valtioneuvoston asetus räjäytys- ja louhintatyön turvallisuudesta (644/2011)

 

Ratkaisu on tehty vireilletuloajankohtana voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti.

 

23. KÄSITTELYMAKSU

 

Maa-ainesten ottosuunnitelman tarkastamisesta sekä louhinnan ja murskauksen ympäristöluvan käsittelystä peritään 3525 €:n maksu.

 

Perustelut: Hakemus on tullut vireille 19.12.2019.

 

Luvan saajalta peritään Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän asiakasmaksujen 2019 mukaisesti ottamissuunnitelman tarkastusmaksu 250 € + 0,009 €/ hakemuksen mukainen otettava maa-ainesmäärä m3 ja lisäksi louhinnan ja murskauksen ympäristölupahakemuksen käsittelystä 1925 €.

 

(250 € + 0,009 €/m3 * 150 000 m3 + 1925 € = 3 525 €)

 

Kuulutuskustannukset peritään todellisten kulujen perusteella.

 

24. VAKUUDET

 

Hakijan tulee toimittaa MaL 12 §:n mukainen 60 850 € suuruinen hyväksyttävä vakuus lupamääräysten noudattamiseksi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnalle. Vakuuden on oltava voimassa 12 kk luvan päättymisen jälkeen, eli 30.6.2036 saakka.

 

Vakuudeksi hyväksytään vakavaraisen kotimaisen rahoituslaitoksen pankkitakaus, takaussitoumus tai talletustodistus hyväksytään, mikäli siitä annetaan samanaikaisesti tilinomistajan allekirjoittama panttaussitoumus ja rahoituslaitoksen allekirjoittama kuittaamattomuustodistus.

 

Vakuus on toimitettava ympäristölautakunnalle ennen ottotoiminnan aloittamista. Vakuuden arvoa voidaan tarkistaa kolmen vuoden välein niin, että se vastaa hintatason muutoksia.

 

Vakuuden määrä perustuu Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän asiakasmaksuihin 2020. Laskuperuste on ottamisalueen pinta-ala (10,67 ha * 5 000 €/ha ) ja kokonaisottomäärä (150 000 k-m3 * 0,05 €/k-m3) = 53 350 € + 7 500 € = 60 850 €.

 

25. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä tiedottaa päätöksen antamisesta julkaisemalla kuulutuksen ja päätöksen kuntayhtymän verkkosivuilla: www.ylasavonsote.fi

 

Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös Kiuruveden kaupungin verkkosivuilla.

 

25.1 Päätös

 

Ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan ympäristölupapäätös on toimitettava luvan saajalle ja niille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet sekä valvontaviranomaisille ja asiassa yleistä etua valvoville viranomaisille. Päätös toimitetaan seuraaville:

 

- Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy

- Pohjois-Savon ELY-keskus /ympäristövastuualue

- Kiuruveden kaupunginhallitus

- Ympäristönsuojelun tehtäväalue/Iisalmen toimipiste

 

25.2 Tieto päätöksestä

 

Ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaan ympäristölupapäätöksen antamisesta on lisäksi ilmoitettava niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiassa tai ovat ilmoitusta erikseen pyytäneet sekä niille joille ympäristönsuojelulain 44 §:n 2 momentin mukaan annettu lupahakemuksesta erikseen tieto.

 

Tieto päätöksestä toimitetaan seuraaville:

- niille, joille on annettu erikseen tieto lupahakemuksesta

- muistuttajat

 

26. PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ, JULKAISUPÄIVÄ JA PÄÄTÖKSEN TIEDOKSISAANTIPÄIVÄ

 

Päätöksen antopäivä on 22.6.2020

Kuulutuksen julkaisupäivä on 22.6.2020

 

Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä (7.) päivänä päätöksen julkaisemisajankohdasta eli 29.6.2020

 

27. MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 29.7.2020.

 

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle osoitteeseen PL 204, 65101 VAASA. Valitusosoitus on liitteenä.

 

Ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ympäristölautakunta myöntää 15 vuodeksi Koneurakointi Aimo Tikkanen Oy:lle maa-aineslain 4 a §:n mukaisen luvan maa-ainesten ottoon (kokonaisottomäärä 150 000 k-m3 ja vuotuinen ottomäärä noin 10 000 k-m3) tilalla Honkakangas I (263-404-3-38) ottamissuunnitelman (päiväys 18.12.2019, saapunut 19.12.2019) mukaiselle ottamisalueelle (n.10,67 ha) sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan louhintaan ja murskaukseen valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Merkitään pöytäkirjaan, että Kaisa Huttunen saapui kokoukseen klo 12.18.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa