Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 18.02.2020/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Yhtymähallitus

§ 15

18.02.2020

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Yhall 18.02.2020 § 15

 

 

Kutsu yhtymähallituksen kokoukseen on toimitettu yhtymähallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja muille läsnäolo-oikeutetuille sähköisen kokousjärjestelmän kautta. Kutsu on lähetetty sähköpostilla tiedoksi kuntien hallituksille. Kutsu on lähetetty 13.2.2020 kuntalain 94 §:n mukaisesti vähintään 4 päivää ennen kokousta.

 

Kuntalain 103 §:n mukaisesti yhtymähallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan yhtymähallitus on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) jäsenkunnista on kokouksessa edustettuina ja niiden edustajat edustavat vähintään kahta kolmannesta (2/3) kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta äänimäärästä.

 

Kunnan äänivalta perustuu kunnan asukasluvun osuuteen yhteistoiminta-alueen asukasluvusta. Kunnan äänivalta määritellään valtuustokausittain. Kunnan äänimäärä jaetaan kokouksessa läsnäolevien edustajien kesken yhtä suuriin osiin. Asukaslukuna käytetään kunnallisvaalia edeltävän vuoden asukaslukua (31.12). Äänestystilanteissa päätökset tehdään 60 %:n äänivallan enemmistöllä. Tätä säännöstä ei sovelleta henkilövaaleissa eikä mikäli lainsäädännöstä muuta johtuu.

 

 

Ääniluettelo

Jäsenkunta

% äänistä

Äänimäärä

% / jäsen

 

Jäsenet

Puolue

Iisalmi 57,08

 

Korolainen Kauko

KESK

 

 

Korpihalla Tommi

KESK

 

 

Pietikäinen Airi

VAS

 

 

Pitkänen Pertti

KOK

 

 

Siirola Elina

KESK

 

 

Toppinen Jouni

SDP

 

 

Åhman Kati

SDP

Kiuruvesi 22,14

 

Kyllönen Eero

KESK

 

 

Kärkkäinen Marja-Leena

VAS

 

 

Lappalainen Sari

KOK

 

 

Toivanen Sisko

KESK

Sonkajärvi 11,02

 

Kärkkäinen Ilpo

PS

 

 

Pirkkalainen Tarja

KESK

Vieremä 9,76

 

Eskelinen Juha

KESK

 

 

Miettinen Ulla

KESK

 

Toimitusjohtajan päätösehdotus:

Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös:

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa