RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 08.10.2019/Pykälä 164
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätösluettelo 17.9.-1.10.2019 otsikko |
Yhtymähallitus |
§ 164 |
08.10.2019 |
Viranhaltijapäätösten tarkistaminen
Yhall 08.10.2019 § 164
Kuntayhtymän hallintosäännön 19 §:n mukaan toimielimen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kuntayhtymän hallitukselle ja lautakunnalle niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa yhtymähallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.
Viranhaltijapäätösten osalta viranhaltijan on neljän päivän kuluessa päätöksen allekirjoittamisesta ilmoitettava: yhtymähallituksen alaisten viranhaltijoiden osalta yhtymähallitukselle ja ympäristölautakunnan alaisten viranhaltijoiden osalta ympäristölautakunnalle.
Yhtymähallituksen alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätösluettelot toimitetaan kerran viikossa yhtymähallituksen puheenjohtajalle ja toimitusjohtajalle.
Hallintosäännön § 18 mukaan yhtymähallitukselle ei ilmoiteta henkilöstöpäätöksiä, jotka koskevat henkilöstöasioita, jotka on mainittu hallintosäännön luvussa "Toimivalta henkilöstöasioissa".
Esityslistan lisäaineistona jaetaan:
- viranhaltijapäätösluettelo ajalta 17.9.2019 - 2.10.2019
Yhtymähallituksen puheenjohtajan päätösehdotus:
Yhtymähallitus ei käytä otto-oikeutta viranhaltijoiden päätöksiin. Yhtymähallitus hyväksyy viranhaltijapöytäkirjat ja merkitsee yhtymähallituksen tietoon saatetuksi.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |