Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 17.10.2019/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ympäristölautakunta

§ 109

17.10.2019

 

Lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle Metsäyhtymä Lappalainen Ilmo ja Mikalle myönnetyn luvan valituksesta

 

271/11.01.00/2018

 

Ymplk 17.10.2019 § 109

 

Asian valmistelijat: ympäristönsuojelutarkastaja Maarit Walta, p.0400 144 453 ja ympäristöterveystarkastaja Mikko Piippo, p. 0400 144 461.

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta on 8.4.2019 (48 §) myöntänyt Metsäyhtymä Lappalainen Ilmo ja Mikalle maa-ainesluvan kalliokiven ottotoimintaan sekä ympäristöluvan kiviaineksen louhintaan ja murskaukseen Iisalmen kaupungin Lampaanjärven kylässä olevalla tilalla Soidinmetsä (kiinteistötunnus 140-411-3-81).

 

* * * * * * * * * ja asiakumppanit ovat valittaneet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnan päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus pyytää lautakuntaa antamaan lausunnon asiasta ja liittämään asiakirjoihin kaikki asiassa kertyneet asiakirjat. Asian diaarinumero hallinto-oikeudessa on 00668/19/5701.

 

Valituksessa (saapunut 27.5.2019) vaaditaan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnan päätökseen muutosta seuraavasti:

1. ensisijaisesti päätös kumotaan kokonaan,

2. toissijaisesti päätös lähetetään uudelleen valmisteltuun

3. kolmoissijaisesti toiminnalle asetetaan tiukemmat ehdot

4. toimintaa ei saa aloittaa ennen lainvoimaista päätöstä

5. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä tuomitaan maksamaan kantajan oikeudenkäyntikulut erillisen laskun mukaan korkoineen.

 

Valittajat lausuvat mm. seuraavaa:

. päätöksessä ei ole otettu tarpeeksi huomioon luontovaikutuksia, asiantuntijan tekemää luontoselvitystä ei ole tehty

. vaikutuksia Ruotaanpuroon ja Savonselän Naturajärveen ei ole selvitetty

. maastokatselmukseen ei ole pyydetty naapurikiinteistöjen omistajia

. lupapäätös on tehty riittämättömillä tiedoilla eikä sitä ole tehty puolueettomasti

. viranomaisen perusteluissa on esitetty vanhentunut ilmanlaatuasetus (38/2011)

. lausuntoja on pyydetty laajemmin kuin ympäristönsuojelulaki edellyttää, joka osoittaa epävarmuutta

. luontomatkailutoiminnan valmisteluja on tehty useamman vuoden ajan, myös suunnitellun toiminnan naapurikiinteistölle

. suunnitellun metsästysmajan paikka on vain noin 30 m päässä suunnittelusta toiminta-alueesta

. murskaamo pilaa maiseman, likaa ympäristöä matkailualueella, on meluhaitta, aiheuttaa vaaraa luontoretkeläisille, matkailuajoneuvoille ja rakennuksille; käytännössä tekee matkailuelinkeinotoiminnan mahdottomaksi

. päätöksen perusteluissa todetaan, että ottoalueen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luonnonsuojelu- tai Natura-alueita

. Seutukunnan tärkein Savonselän Naturajärvi sijaitsee 2 kilometrin päässä suunnitellusta louhimosta. Kaivantoalueen vedet kulkeutuvat suoraan lähellä kulkevaan Ruotaanpuroon ja edelleen Naturajärveen

. naapurikiinteistön metsät ovat luonnonvaraisia, eivät talousmetsiä, tuulenkaadot on jätetty tarkoituksella korjaamatta

. vuonna 2017 on aloitettu naapurikiinteistöllä luonnonsuojelukartoitus mm. MHY:n toimesta

. osalle luonnonvaraisista metsistä perustetaan luonnonsuojelualue

. ensimmäinen Metso-kartoitus on valmistunut 17.12.2018, luonnonsuojelualueeksi pyritään ottamaan myös saman kiinteistön kallioalue sekä usean kiinteistön omistama Soidinsuo

. suojeltava alue rajoittuu suunniteltuun murskaamoon 30-50 metrin etäisyydelle ilman suojametsää (suojavyöhyke hakattu paljaaksi syksyllä 2018)

. suunnitellulta ottoalueelta alle 100 m päähän on tuleva leiriytymis- ja luonnonsuojelualue ja alle 900 metrin etäisyydellä 4 asuintaloa, tulee meluhaitta ottaa huomioon. Lautakunnan päätös on virheellinen.

. lähistöllä oleva matkailutoiminta kärsii pölyn aiheuttamista viihtyvyys- ja terveyshaitoista.

. ottoalueen ympärille on perustelujen mukaan mahdollista jättää suojametsää omalla maallaan. Nämä metsät hakija on jo kaatanut kokonaan syksyllä 2018, joten perustelu on väärä

. louhintatyössä aiheutuvat vahingot mm. irtokappaleet, ovat vaaraksi myös alueella liikkuville matkailijoille

. perusteluissa todetaan, että Soidinsuo on hakijan mukaan ojitettu ja myös maastokartassa näkyy ojituksia. Tämä osoittaa puutteellista ja puolueellista valmistelua. Maastossa ojia on miltei mahdoton huomata, sillä ne ovat umpeenkasvaneet.

. käsittelystä puuttuu asiantuntijalausunnot pöly-, melu- ja luontovaikutuksista, ei ole tehty eikä vaadittu maa-aineslain 3:n mukaisesti

. hakemusta on täydennetty 1.4.2019 ilman että siitä on annettu tietoa ja mahdollisuutta lausua muistutusta

. tulevia luonnonsuojelualueita ei ole huomioitu päätöksessä

. murskaamo aiheuttaa toiminnallisen ja taloudellisen vahingon toiselle elinkeinonharjoittajalle

. luonnonsuojelualueet ja luontomatkat tukevat toisiaan, molemmat projektit on aloitettu ennen murskaamolupahakemuksen vireilletuloa

 

Valmistelijoiden päätösehdotus:

 

Ympäristölautakunta antaa seuraavan lausunnon Vaasan hallinto-oikeudelle:

 

Valituksessa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, jotka vaikuttaisivat Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnan antamaan päätökseen. Ympäristölautakunta esittää valituksen hylkäämistä.

 

Valituksessa on viitattu lupahakemuksesta jätettyihin muistutuksiin. Jätetyissä muistutuksissa ja lausunnossa esitetyt seikat on huomioitu soveltuvin osin päätöksen määräyksissä sekä niiden perusteluissa ja lupapäätöksessä on otettu kantaa muistutuksissa ja lausunnossa olleisiin maa-aines- ja ympäristölupaan liittyviin asioihin.

 

Toiminnanharjoittaja ei ole hakenut YSL 199 § ja MAL 21 § mukaista lupaa aloittaa toiminta ennen päätöksen lainvoimaiseksi tuloa.

 

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä ympäristölautakunta esittää, että oikeudenkäyntikuluvaatimus on hylättävä.

 

Selvitykset valituksessa esitettyihin seikkoihin

 

1. Hakemuksessa on tuotu esille toiminnan sijainti, alueen ympäristö ja luonto, toiminnan luonne ja sen kuvaus, ympäristövaikutukset, arvioidut päästöt ja arvioitu toimintaan liittyviä riskejä, onnettomuuksien estämiseksi suunniteltuja toimia sekä toimia häiriötilanteissa. Ympäristölautakunnalla on ollut käytettävissä lupa-asian kannalta tarpeelliset tiedot toiminnasta.

 

Hakemuksessa on esitetty toiminnanharjoittajan käyttämän konsultin tekemä selvitys alueen luonnonolosuhteista sekä mahdollisista metsälain 10 §:n mukaisista kohteista ottoalueella ja sen läheisyydessä. Suunnitellulla ottoalueella kasvaa talousmetsää. Suunnitellulla ottoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse olemassa olevia luonnonsuojelu-, Natura 2000- tai maisemansuojelu-alueita, muinaismuistolain suojelemia kohteita tai kulttuuriperinnön kannalta tärkeitä kohteita. Maa-aineslain 5 §:n mukaisesti "suunnitelmaa laadittaessa on tarvittavassa laajuudessa selvitettävä vallitsevat luonnonolosuhteet . sekä hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin." Nämä on hakemuksessa selvitetty tarvittavassa laajuudessa.

 

Suunniteltu ottoalue ei ulotu valituksessa esiintuodun Peteskanlammikon (maastokartalla merkitty V-merkinnällä) kohdalle, vaan se jää ottoalueen ulkopuolelle. Myöskään Soidinsuo ei jää suunnitellun ottoalueen sisälle.

 

Suunnitellulta ottoalueelta on noin 2,3 kilometriä matkaa Haapajärven Ruotaanlahteen, joka on Natura-alue (FI0600056 Iisalmen lintuvedet). Ottoalueella syntyvät sade- ja sulamisvedet käsitellään laskeutusaltaassa jonka jälkeen ne kulkevat ojia ja Ruotaanpuroa pitkin ennen laskemistaan Ruotaanlahteen.

 

Hakemuksesta on pyydetty lausunto Pohjois-Savon ELY-keskuksesta, jossa on todettu että "toiminta voidaan toteuttaa hakemuksen ja suunnitelman mukaisesti." Lausunnossa on mm. suositeltu laskeutusaltaan rakentamisesta, mutta sitä ei ole edellytetty.

 

2. Suunnitellulle ottoalueelle lokakuussa 2018 tehty maastokäynti liittyi lupapäätöksen valmistelijan tutustumiseen alueeseen. Ympäristönsuojelulain tai maa-aineslain nojalla tarkastusta ennen luvan käsittelyä ei ole velvoitetta tehdä. Yleinen menettely Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnan käsittelemissä lupa-asioissa on, että alueella käydään katsomassa nykytilanne ja hakija voi olla mukana käynnillä. Aina hakija ei ole paikalla. Rajanaapureita tai muita mahdollisia asianosaisia ei ole velvoitetta kutsua mukaan eikä tällaista käytäntöä ole. Maastokäynnillä on tehty havaintoja suunnitellusta ottoalueesta ja sen ympäristöstä, siellä ei ole tehty luontoselvitystä tai otettu muuten kantaa luonnonolosuhteisiin tai muihin asioihin. Tehdyssä muistiossa on nähtävänä valokuvat ja kuvien alla selitys siitä, mitä kuvassa näkyy. Myös lupapäätöksessä esitetyssä vastineessa on vain todettu se, mitä maastokäynnillä on havaittu tai ei ole havaittu.

 

Päätöksen perusteluissa on viitattu virheellisesti kumottuun asetukseen (Vna 39/2011), mutta kumotun ja uuden ilmanlaatuasetuksen (79/2017) 4 § raja-arvot koskien hengitettäviä hiukkaisia (PM10) ovat samat.

 

Ympäristönsuojelulain (27.6.2014/527) 42 § mukaisesti lupaviranomaisen on pyydettävä hakemuksesta lausuntoa toiminnan sijaintikunnan terveydensuojeluviranomaiselta, yleistä etua valvovilta viranomaisilta ja lupaharkinnan kannalta muilta tarpeellisilta tahoilta. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnan käsittelemissä lupa-asioissa on yleisenä menettelynä, että uusia maa-ainesten ottoalueita koskevista maa-aines- ja ympäristölupahakemuksista pyydetään lausunnot kunnan terveydensuojeluviranomaisen (saman lautakunnan alaisuudessa) lisäksi sijaintikunnalta (yleensä kaavoitus), Pohjois-Savon ELY-keskuksesta, Museovirastolta (eli Kuopion kulttuurihistorialliselta museolta) sekä Pohjois-Savon Liitolta. Näin on toimittu siitä saakka, kun maa-aineslain mukaisten hakemusten käsittely tuli kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväksi vuonna 2016. Lausuntomenettelyllä pyritään siihen, että yleistä etua valvovat viranomaiset ja muut tarpeelliset tahot voivat hakemusvaiheessa esimerkiksi tuoda esille sellaisia seikkoja, jotka eivät ole hakemuksen käsittelijän tiedossa.

 

3. Suunniteltu toiminta ei annetut lupamääräykset huomioiden aiheuta lähialueen matkailu- ja virkistyskäytölle kohtuutonta rasitusta. Louhintapäiviä on 1-4 vuodessa. Muina aikoina louhinta ei aiheuta vaaraa lähialueella liikkujille. Murskauksen toimintapäivät (ml. louhinta) ovat vuodessa maksimissaan 25 työpäivää, eikä murskaustoiminta estä lähialueella liikkumista. Toiminta-alueelle ulkopuolisten pääsy on turvallisuussyistä yleisesti kiellettyä. Tiellä (yksityistie ja Pielavedentie) liikkumisessa tulee noudattaa yleistä tieturvallisuutta.

 

Suurin osa louhinta- ja murskaustoiminnan pölypäästöistä on halkaisijaltaan yli 10 µm hiukkasia, jotka laskeutuvat lähelle päästölähdettä. Ilmanlaadusta alueilla, joilla asuu tai oleskelee ihmisiä ja joilla ihmiset saattavat altistua ilman epäpuhtauksille, säädetään ilmanlaadusta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (79/2017), jossa on annettu raja-arvot myös hengitettäville hiukkasille (PM10). hengitettävien hiukkasten (PM10) raja-arvo on 50 µg/m3 24 tunnin keskiarvona laskettuna ja 40 µg/m3 vuosikeskiarvona laskettuna. Ilmanlaatuasetuksen (VNA 79/2017) mukaisten raja-arvojen ylittyminen murskaustoiminnan vaikutuksesta on epätodennäköistä lähelläkin murskausaluetta. Valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) on annettu ohjearvot kokonaisleijuman pitoisuuksista ulkoilmassa.

 

Lupamääräyksillä on varmistettu, että toiminnan aiheuttamasta pölystä ei aiheudu lähikiinteistöillä terveyshaittaa tai kohtuutonta viihtyvyyshaittaa. Kastelulla ja muilla pölyntorjuntatoimilla pölyämistä pystytään vähentämään. Pölyntorjuntarakenteita ja - toimia valvotaan toiminnan aloitustarkastusten yhteydessä.

Toiminnassa pölyäminen on suurinta murskauksen aikana, jossa pölyämistä voidaan vähentää mm. laitteiston koteloinnein, pudotuskorkeuden pienentämisellä ja murskattavaa kiviainesta kastelemalla.

 

Iisalmessa vallitsevat tuulensuunnat Ilmatieteenlaitoksen Kuopion lentoaseman sääaseman tietojen mukaan ovat etelä- ja kaakkoistuulet sekä lounais- ja länsituulet. Eli tämän mukaan yleinen tuulensuunta on suunnittelulta ottoalueen pohjoiseen, poispäin Peltola-kiinteistöstä (140-411-3-46).

 

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) on 6 ja 8 §:ssä annettu määräyksiä meluntorjunnasta ja toiminnan aikarajoista, jos etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin on alle 500 metriä. Suunnitellun toiminnan etäisyys (noin kilometri) lähimmistä häiriintyvistä kohteista (vakituisesti asutut kiinteistöt) ehkäisee meluhaittaa ja toiminnan melutaso ei ylitä melulle asetettuja raja-arvoja. Mikäli melutasojen epäillään ylittyvän, tulee toiminnan aikana toteuttaa melumittauksia joiden perusteella voidaan antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta. Lupapäätöksessä on annettu määräyksiä ehkäisemään meluhaittaa.

 

Iisalmen kaupungin rakennustarkastajan toimenpideilmoituksella hyväksymä rakentaminen kiinteistölle Peltola (140-411-3-46), on rakenteiltaan ja varusteiltaan yksinkertaista maa- ja metsätaloutta palvelevaa talousrakentamista. Tuo rakentaminen ei muodosta maa-aineslain tai ympäristönsuojelulain mukaista luvan myöntämisen estettä. Tuollainen rakentaminen ei myöskään tee melulle annetuista ohjearvoista (VNp 993/1992) ns. muraus-asetuksen (VNa 800/2010) mukaisia raja-arvoja kyseisellä kiinteistöllä. Jos lähialueelle perustetaan luonnonsuojelualue, jonka osalta toiminnassa tulee noudattaa valtioneuvoston asetuksen (993/1992) 2§ melutason ohjearvoja, tulee asia hoidettavaksi valvonnassa.

 

Toimittaessa lupamääräysten mukaisesti ei ole odotettavissa, että toiminnasta aiheutuisi terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 mom tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

 

4 ja 5. Suunnitellulla ottoalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse olemassa olevia luonnonsuojelu-, Natura 2000- tai maisemansuojelu-alueita, muinaismuistolain suojelemia kohteita tai kulttuuriperinnön kannalta tärkeitä kohteita. Suunnitellulta ottoalueelta on noin 2,3 kilometriä Haapajärven Natura-alueeseen (FI0600056 Iisalmen lintuvedet) Ruotaanlahteen. Suunnitellun ottoalueen pinta-vedet eivät virtaa suoraan lahteen johtavaan Ruotaanpuroon, vaan lähtevät ensin laskeutusaltaasta pohjoiseen päin ja sieltä metsä- ja pelto-ojia pitkin päätyen lopulta puroon. Syntyvät vedet eivät jää naapurikiinteistölle.

 

Ympäristölautakunnan mukaan maaperän, pintavesien ja pohjaveden suojaamiseksi esitetyt toimenpiteet ja niistä annetut lupamääräykset ovat riittävät. Ympäristölautakunta katsoo, että laskeutusaltaan rakentamisen jälkeen vesien johtamisesta toiminta-alueen ulkopuolelle ei aiheudu ennalta arvioiden vesistön pilaantumista.

 

Suunniteltu toiminta ei annetut lupamääräykset huomioiden aiheuta lähialueen matkailu- ja virkistyskäytölle kohtuutonta rasitusta. Louhintapäiviä on 1-4 vuodessa. Muina aikoina louhinta ei aiheuta vaaraa lähialueella liikkujille. Murskauksen toimintapäivät (ml. louhinta) ovat vuodessa maksimissaan 25 työpäivää, eikä murskaustoiminta estä lähialueella liikkumista. Luonnonsuojelualuetta ei vielä ole perustettu, sitä on jo suunniteltu useamman vuoden ajan. Naapurikiinteistölle suunniteltu luonnonsuojelualue ei muodosta maa-aineslain tai ympäristönsuojelulain mukaista luvan myöntämisen estettä eikä suunniteltu louhinta- ja murskaustoiminta muodosta estettä luonnonsuojelualueen perustamiselle naapurikiinteistölle. Suunniteltu ottoalue ja suunniteltu luonnonsuojelualue eivät sijaitse samalla alueella päällekkäin. Jos lähialueelle perustetaan luonnonsuojelualue tai ulkoilulain (13.7.1973/606) mukainen leirintäalue, joiden osalta toiminnassa tulee noudattaa valtioneuvoston asetuksen (993/1992) 2§ melutason ohjearvoja, tulee asia hoidettavaksi valvonnassa.

 

Maa-aines- ja ympäristölupakäsittelyssä ei voida ennakoida mahdollisia alueen lähiympäristön tai kylän tulevia toimintoja, vaan harkinnassa otetaan huomioon vain olemassa ja vireillä olevat hankkeet.

 

Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta (800/2010) on 6 ja 8 §:ssä annettu määräyksiä meluntorjunnasta ja toiminnan aikarajoista, jos etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin on alle 500 metriä. Suunnitellun toiminnan etäisyys (noin kilometri) lähimmistä häiriintyvistä kohteista (vakituisesti asutut kiinteistöt) ehkäisee meluhaittaa ja toiminnan melutaso ei ylitä melulle asetettuja raja-arvoja. Mikäli melutasojen epäillään ylittyvän, tulee toiminnan aikana toteuttaa melumittauksia joiden perusteella voidaan antaa tarvittaessa lisämääräyksiä meluntorjunnasta. Lupapäätöksessä on annettu määräyksiä ehkäisemään meluhaittaa.

 

6. Suojametsän jättäminen on suositeltavaa, sitä ei edellytetä maa-aineslaissa, ympäristönsuojelulaissa tai asetuksissa. Lupapäätöksessä annetuissa vastineissa on todettu, että "suunniteltu toiminta-alue sijoittuu toiminnanharjoittajan omalle maalle ja ottoalue toiminnanharjoittajan omistaman maan ympäröimä. Ottoalueen ympärille on toiminnanharjoittajan mahdollista jättää suojametsää omalla maallaan, kun ottoalueelta on vähintään 30 m etäisyys naapurikiinteistöihin." Maastokäynnillä lokakuussa 2018 suojapuuston hakkuita ei ollut nähtävissä.

 

7. Louhintaräjäytyksistä ei lennä irtokappaleita naapurien maalle, kun räjäytykset tehdään oikein (mm. oikea panostus ja räjäytyssuunnitelman mukaan tehty louhinta). Lupamääräyksissä on määrätty varmistamaan sopivien räjähdysaineiden ja niiden määrien käytöstä. Louhinnan tärinää voidaan säädellä panostuksen suurudella ja käytettävän louhijan ammattitaito on tärkeä seikka louhinnan onnistumisessa. Louhintaa voidaan tehdä erittäin pienillä panostuksilla, koska louhintaa joudutaan rakennustöiden vuoksi tekemään myös kaupunkien keskustoissa. Räjäytystöitä koskevaan lainsäädäntöön liittyvät asiat eivät kuulu ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan. Louhintapäiviä on 1-4 vuodessa. Muina aikoina louhinta ei aiheuta vaaraa lähialueella liikkujille. Murskauksen toimintapäivät (ml. louhinta) ovat vuodessa maksimissaan 25 työpäivää, eikä murskaustoiminta estä lähialueella liikkumista. Louhinnan ja murskauksen toiminta-alueelle ulkopuolisten pääsy on turvallisuussyistä yleisesti kiellettyä. Tiellä (yksityistie ja Pielavedentie) liikkumisessa tulee noudattaa yleistä tieturvallisuutta.

 

8. Soidinsuon ojat ovat nähtävissä maastokartalla, siihen ovatko ojat umpeutuneet, ei ole otettu maastokäynnin muistiossa tai lupapäätöksessä kantaa. Soidinsuo ei sijoitu suunnitellun ottoalueen sisälle. Suunnitellun ottoalueen pinta-vedet johdetaan ensin laskeutusaltaaseen. Hakijan vastineen mukaan "ottamisalueen pintavedet eivät kulje Soidinsuon ojien kautta, vaan ne johdetaan omalle maalle kaivetun uuden ojan kautta Porttikankaantien raviojaan ja siitä edelleen tien ali toiselle puolelle raviojaan, josta vedet jatkavat juoksuaan metsä- ja pelto-ojituksia pitkin kohti Ruotaanpuroa." Syntyvät vedet eivät jää naapurikiinteistöille.

 

Yhteenveto

 

Hakemuksessa on esitetty toiminnanharjoittajan käyttämän konsultin tekemä selvitys ottoalueesta, sen ympäristöstä ja ympäristöhaitoista sekä ottosuunnitelma karttoineen. Maa-aineslain 5 §:n mukaisesti "Suunnitelmaa laadittaessa on tarvittavassa laajuudessa selvitettävä vallitsevat luonnonolosuhteet, ainesten määrä ja laatu sekä hankkeen vaikutukset ympäristöön ja luonnonolosuhteisiin." Nämä on hakemuksessa selvitetty tarvittavassa laajuudessa.

 

Hakemuksesta on pyydetty lausunto Pohjois-Savon ELY-keskuksesta. Lausunnossa on mm. suositeltu laskeutusaltaan rakentamisesta, mutta sitä ei ole edellytetty.

 

1.4.2019 esitetty hakijan täydennys on teknisluontoinen selvennys hakemukseen (ottomäärän mukaiset m3 ja tonnit), eikä sitä ole tarvetta kuuluttaa tai muuten saattaa tiedoksi asianosaisille. Täydennyksen sisältö on selvinnyt lupapäätöksestä eikä valituksessa ole esitetty seikkoja koskien täydennyksen sisältöä.

 

Alueella ei ole tehty lain tarkoittamaa katselmusta vaan maastokäynti, jolla on tutustuttu suunniteltuun ottoalueeseen ja sen ympäristöön.

 

Yhteiskäsittelyhakemuksen sisällöstä on määrätty maa-aineslain 5 §, maa-ainesasetuksen (926/2005) 1 ja 2 §, ympäristönsuojelulain 39 a § ja ympäristönsuojeluasetuksen (50/2019) 3 ja 4 §:ssä. Ympäristönsuojelulain 39 a §:n mukaisesti "hakemuksen laatijalla on oltava riittävä asiantuntemus" ja tässä tapauksessa hakijan käyttämällä konsultilla katsotaan olevan riittävä asiantuntemus. Asian käsittely viranomaisessa perustuu hakemukseen, siitä annettuihin lausuntoihin ja mahdollisiin muistutuksiin sekä mielipiteisiin.

 

Luonnonsuojelualuetta naapurikiinteistölle ei ole perustettu, sitä on jo suunniteltu useamman vuoden ajan. Naapurikiinteistölle suunniteltu luonnonsuojelualue ei muodosta maa-aineslain tai ympäristönsuojelulain mukaista luvan myöntämisen estettä eikä suunniteltu louhinta- ja murskaustoiminta muodosta estettä luonnonsuojelualueen perustamiselle naapurikiinteistölle.

Suunniteltu toiminta ei annetut lupamääräykset huomioiden aiheuta lähialueen matkailu- ja virkistyskäytölle kohtuutonta rasitusta. Louhintapäiviä on 1-4 vuodessa. Muina aikoina louhinta ei aiheuta vaaraa lähialueella liikkujille. Murskauksen toimintapäivät (ml. louhinta) ovat vuodessa maksimissaan 25 työpäivää, eikä murskaustoiminta estä lähialueella liikkumista.

 

Maa-aines- ja ympäristölupakäsittelyssä ei voida ennakoida mahdollisia alueen lähiympäristön tai kylän tulevia toimintoja, vaan harkinnassa otetaan huomioon vain olemassa ja vireillä olevat hankkeet.

 

Toimittaessa lupamääräysten mukaisesti ei ole odotettavissa, että toiminnasta aiheutuisi terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taikka eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 mom tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

 

Ympäristöjohtajan päätösehdotus:

 

Ympäristölautakunta hyväksyy lausunnon valmistelijan ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös:

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa