RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.ylasavonsote.fi:443/yssoteInternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 01.04.2019/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhtymävaltuusto |
§ 8 |
01.04.2019 |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yvalt 01.04.2019 § 8
Kutsu valtuuston kokoukseen on toimitettu valtuuston jäsenille, hallituksen jäsenille, jäsenkuntien kunnanhallituksille sekä toimitusjohtajalle kirjeissä ja sähköpostilla, jotka on lähetetty 27.3.2019 kuntalain 94 §:n mukaan vähintään 4 päivää ennen kokousta. Valtuuston kokouksen kutsuu koolle valtuuston puheenjohtaja.
Kokouksesta on annettu yleisesti tieto hallintosäännön valtuuston työjärjestyksen 91 § mukaan sekä kuntalain 108 §:n mukaan siten, että kokouskutsu on julkaistu yleisessä tietoverkossa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän internet-sivuilla.
Yhtymävaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) jäsenkunnista on kokouksessa edustettuina ja niiden edustajat edustavat vähintään kahta kolmannesta (2/3) kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta äänimäärästä.
Päätösehdotus:
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös:
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |